Hoitojen historia
Lahjasoluhoitojen historiaa
Vuosisatojen ajan hedelmättömyyttä on yritetty hoitaa ja keksiä siihen parannuskeinoja
- Egyptiläisistä papuryskääröistä vuosilta 2200-1500 EAA on löytynyt merkintöjä hedelmättömyydestä, samoin myös raamatussa ja vanhoissa juutalaisissa teksteissä puhutaan asiasta. Hedelmättömyyden ratkaisemisesta on puhuttu siis jo vuosituhansia.
1600 - 1700 -luku: Sukusolut suurennuslasin alla
- 1600-luvulla Hollantilainen tiedemies Antonie van Leeuwenhoek tutki siittiösoluja pienen suurennuslasin (mikroskoopin) alla ja hänen tekemiensä havaintojen pohjalta alettiin ymmärtää enemmän hedelmättömyydestä ja luomaan teknologiaa hedelmättömyyshoidoista.
- 1700-luvulla italialainen fyysikko ja pappi Lazzaro Spallanzani keksi ja osoitti toteen, että tarvitaan siittiöitä ja munasolu, jotta hedelmöittyminen voi tapahtua. 1784 Spallanzani keinohedelmöitti koiran. Hän oli myös ensimmäinen ihminen, joka suoritti IVF:n sammakoilla. Vuonna 1799 Skotlantilainen kirurgi Dr John Hunter raportoi ensimmäisestä onnistuneesta inseminaatiosta.
- Varhaisimmat kokeet hedelmöittämisestä suoritettiin usein eläimillä ja johtivat tekniikoihin, jotka ovat käytössä vielä tänäkin päivänä. Kokeita tehtiin niin Ranskassa, Englannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.
1800-luku: Ensimmäiset onnistuneet inseminaatiot
- Ranskassa Dr Girault suoritti onnistuneen keinohedelmöittämisen 1838. Ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1839. 1860-luvulla, Dr James Marion suoritti 55 inseminaatiota 6 naiselle. Jo tuohon aikaan toimenpiteet olivat hyvin kiisteltyjä ja hän itsekin piti tekemiään toimenpiteitä moraalittomina.
- Lahjasolujen käyttämisestä raportoitiin salailun vuoksi harvakseltaan. 1884 amerikkalainen professori William Pancoast käytti “parhaimman näköisen” lääketieteen opiskelijan siittiöitä hedelmöittämään steriilin miehen vaimon. Lapsi syntyi 1884. Samaan aikaan Dr Robert Latou Dickinson suoritti kokeitaan, mutta näistä raportoitiin vasta 40 vuotta myöhemmin 1920-luvulla. Suomessa hoitoja on tehty 1940-luvulta lähtien.
1900-luku: Hedelmöityshoidot kehittyvät ja kaupallistuvat
- Julkinen raportointi johti lopulta hoitojen salailuun, koska niitä vastustettiin voimakkaasti ja toimenpiteitä pidettiin luonnonlakien ja moraalin vastaisena. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt tutkijoita.
- Vastaanottajapariskunnat ja solujen lahjoittajat olivat toisilleen tuntemattomia, ja ylipäätään pareja kehotettiin unohtamaan kolmannen osapuolen osallistuminen hedelmöitykseen. Tämä ylläpiti ajatusta asian salailusta ja anonymiteetistä.
- 1930-luvulla hedelmöityshoidot olivat julkisessa keskustelussa etenkin eugeniikan ajatusten voimistuessa. 1934 julkaistussa amerikkalaisen tiedelehden artikkelissa arvioitiin, että luovutetuilla sukusoluilla syntyi vuosittain 50 - 150 lasta.
- 1940-luvulla etenkin Yhdysvaltojen ulkopuolella lahjasoluhoitojen historia kytkeytyi toiseen maailman sotaan, eugeniikkaan ja natsisaksan lääkärien tekemiin kokeisiin keskitysleireillä. Nämä kokeet nostivat esiin lahjasolujen väärinkäyttämisen mahdollisuudet ja lisäsivät pelkoa lahjasolujen käyttöä kohtaan. Nämä asenteet säilyivät vuosikymmeniä.
1950 -luku: Sukusolujen pakastus mahdollisti hoitojen kaupallistumisen
- Vuonna 1949 brittiläinen lääketieteen opiskelija Christopher Polge keksi pakastaa ja sulattaa kanan siittiöitä ja 1950-luvulla Cornellin yliopistossa keksittiin antibiootin mahdollisuudet säilyttää sperma hyvänä. Vuonna 1953 raportoitiin ensimmäisestä raskaudesta, joka oli saanut alkunsa pakastetuista siittiöistä. Pakastaminen antoi mahdollisuuden siihen, että solujen lahjoittajan ei tarvinnut olla paikalla hoidon aikana.
- Toisen Maailmansodan jälkeen briteissä toimi Bartonin klinikka, jota johti itävaltalainen tiedemies Bertold Wiesner ja hänen vaimonsa lääkäri Mary Barton. 1940 – 1960 aikavälillä n. 1500 lasta sai alkunsa lahjasiittiöillä. Klinikka tarjosi palveluitaan keski- ja yläluokkaisille naisille. Siittiöt olivat kerätty pieneltä ryhmältä korkean älykkyyden omaavilta ja tarkasti valituilta miehiltä. Mary Barton mainosti, että jos tällä tapaa aikoo tehdä lapsen, niin standardit täytyvät olla normaalia korkeammat. On arvioitu, että itse Bertold Wiesner on 300 - 1000 lapsen geneettinen isä. Mary Barton tuhosi myöhemmin suurimman osan aineistosta ja Bartonin klinikalla alkunsa saaneet lapset eivät ole tietoisia omasta geneettisestä taustastaan.
- 1970-luvulla sperman pakastamisen tekniikat parantuivat ja spermapankit keksittiin. Inseminaatiot kaupallistettiin monissa maissa ja hoidoille oli suuri kysyntä. Tämän jälkeen teknologian kehitys on jatkunut vahvana.
- 1978 Isossa-Britanniassa syntyi ensimmäinen koeputkilapsi.
- 1970-luvulla muodostettiin myös lait vanhemmuudesta käytettäessä luovutettuja soluja. (Sperman luovuttaja ei ole isä, ja hänellä ei ole oikeuksia tai velvollisuuksia lapsen suhteen).
- Vuonna 1983 ensimmäinen lahjamunasolulla alkunsa saanut lapsi syntyi Australiassa, Yhdysvalloissa 1984 ja Suomessa 1991. Ensimmäinen luovutetulla alkiolla alkunsa saanut lapsi syntyi Australiassa v. 1984, Suomessa v. 1995. Ensimmäinen suomalainen IVF-hoidosta alkunsa saanut lapsi syntyi 30.4.1984. Vuoden 1985 alkuun mennessä Suomessa oli syntynyt yhteensä kahdeksan IVF-alkuista lasta. Vuonna 1987 syntyi ensimmäinen pakastealkion siirrosta alkunsa saanut lapsi.
- Lapsen taustan salaaminen säilyi ohjeena 1970 - 1980 -luvuilla. Tätä salaisuutta vanhempien piti varjella kaikilta. Tavallista oli myös se, että hedelmöityksessä käytettiin useamman miehen spermaa, jotta lapsen geneettistä taustaa olisi mahdoton selvittää.
2000-luku: Kohti turvallista avoimuutta ja perheiden monimuotoisuutta
- Tänä päivänä hedelmöityshoidoilla on arvioitu syntyneen 3,5 miljoonaa lasta. On siis selvää, että lahjasolut koskettavat useamman miljoonan ihmisen elämää.
- DNA-testien kehittyminen ja kaupallistuminen ovat tehneet anonyymista lahjoittamisesta lähes mahdotonta.
- Lahjasoluperheet ovat alkaneet verkostoitua (esim. DCN, Scandinavian seed siblings, VARTA ja We are donor conceived) ja tietoisuus lahjasolujen avulla perheellistymisestä on vahvistunut.
- Perheiden monimuotoisuus on tunnustettu monissa maissa, ja hedelmöityshoitolait ovat tulleet turvaamaan lasten tiedonsaantioikeutta mutta mm. historiallisen painolastin vuoksi lahjasolujen käyttö on edelleen monille salaisuus ja häpeällinen asia.