Q & A

Helminauha-hankkeelle esitettyjä
lahjasoluteemaisia kysymyksiä

Pohdintoja lapsen lahjasolutaustasta

Miten lapseen vaikuttaa lahjasolutaustasta kertominen ja miten se kannattaisi tehdä?  Kuinka lahjasolutustasta kannattaisi kertoa lapselle?

Lah­ja­so­lu­taus­tas­ta tulee puhua lap­sel­le aivan vau­vas­ta saak­ka, niin että lap­si kas­vaa tie­toon koko elä­män­sä ajan. Täl­löin lah­ja­so­lu­taus­ta on luon­nol­li­nen osa lap­sen omaa ja per­heen yhteis­tä tari­naa, eikä lap­si muis­ta aikaa, jol­loin hän ei ole tien­nyt asias­ta. Vau­van kans­sa on help­po har­joi­tel­la itsel­leen sopi­vaa tapaa ja sopi­via sano­ja, joil­la puhua lah­ja­so­lu­taus­tas­ta, sil­lä vau­va ei esi­tä lisä­ky­sy­myk­siä. Lap­sel­le on tär­keä tuo­da esiin, että hän on ollut hyvin toi­vot­tu ja van­hem­pi tai van­hem­mat ovat hyvin onnel­li­sia, että ovat saa­neet juu­ri tämän lap­sen. Lah­ja­so­lu­taus­tas­ta puhu­mi­nen lap­sen ikä­vai­hei­den mukaan on kuvat­tu­na Hel­mi­nau­ha-hank­keen sivuil­la.  

 
Lahjasolulapsitermi lapsen kuullen. Onko hyväksi lapselle? Onko hyväksi vastaavasti, kun jos puhutaan adoptiolapsesta lapsen kuullen? 

Lah­ja­so­lu­lap­si sopii ter­mi­nä käy­tet­tä­väk­si sil­loin, kun ter­mi sopii tilan­tee­seen, esi­mer­kik­si lah­ja­so­lu­las­ten van­hem­pien per­he­val­men­nuk­ses­sa ja Hel­mi­nau­ha-hank­keen verk­ko­si­vuil­la tätä ter­miä käy­te­tään, kun puhu­taan lah­ja­so­lu­taus­tai­sis­ta lap­sis­ta. Lah­ja­so­lu­taus­tais­ta las­ta tai adop­tion kaut­ta per­hee­seen tul­lut­ta las­ta har­vem­min kut­su­taan per­hees­sä ja arjes­sa tämän mukaan. Var­mas­ti jokai­nen van­hem­pi ajat­te­lee, että oma lap­si on suu­ri elä­män lah­ja ja lah­ja­so­lu­taus­tais­ten las­ten tie­de­tään pitä­vän sii­tä, että hei­tä kut­su­taan lah­jak­si, jota per­hee­seen on kovas­ti kai­vat­tu. Yksi­se­lit­teis­tä vas­taus­ta tähän ei ole, joten ter­min käyt­töä on hyvä poh­tia omas­sa per­hees­sä, miten se kuhun­kin per­hee­seen sopii ja mil­lai­siin tilan­tei­siin. On kui­ten­kin tär­keä muis­taa, että jokai­nen lap­si halu­aa olla ja on per­hees­sään se ihan taval­li­nen lapsi. 

 
Miten geenit vaikuttavat lapsen ja vanhemman keskinäiseen vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteeseen? Esim. temperamenttihan periytyy. 

Tem­pe­ra­ment­ti on jos­sain mää­rin periy­ty­vä omi­nai­suus, mut­ta sii­tä huo­li­mat­ta jokai­nen lap­si on oma iha­na yksi­lön­sä, johon van­hem­pi saa tutus­tua aivan uute­na ihmi­se­nä, oli sit­ten samaa gee­ni­pe­ri­mää tai ei. Tutus­tu­mi­nen omaan lap­seen ja oman lap­sen tapaan elää ja toi­mia on vält­tä­mä­tön­tä, jot­ta van­hem­pi ja lap­si oppi­vat yhtei­sen tavan vuo­ro­vai­kut­taa. Jaet­tu gee­ni­pe­ri­mä ei vält­tä­mät­tä hel­po­ta tätä tutus­tu­mis­ta ja yli­pää­tään eri tem­pe­ra­ment­tien yhteen­so­pi­vuut­ta on vai­kea arvioi­da. Tun­ne­ti­lan psy­ko­te­ra­peut­ti Mai­ju Toko­la on ker­to­nut haas­tat­te­lu­tut­ki­muk­ses­ta, jos­sa oli haas­ta­tel­tu mie­hiä, joi­den esi­koi­nen oli saa­nut alkun­sa lah­ja­siit­tiöi­den avul­la ja ICSI-hoi­to­jen kehit­ty­mi­sen myö­tä toi­nen lap­si sai alkun­sa hedel­möi­tys­hoi­doil­la omien siit­tiöi­den avul­la. Mie­het kuva­si­vat, ettei­vät he osan­neet toi­mia toi­sen lap­sen kans­sa yhtään sen parem­min, kuin esi­koi­sen kans­sa. Las­ta ei siis osaa tul­ki­ta vält­tä­mät­tä yhtään sen parem­min tai hel­pom­min, vaik­ka oli­si­kin sama geeniperimä. 

 
Miten esim. rakkaus lapseen eroaa tilanteissa, joissa lapsen kanssa jakaa saman geeniperimän? Tuleeko lapsi vanhempana pohtimaan tätä samaa asiaa eli sitä, onko häntä kyetty rakastamaan kuin geneettisesti omaa. 

Rak­kaus ja kiin­ty­mys­suh­de lap­seen eivät syn­ny geneet­ti­sen yhtey­den kaut­ta, vaan lap­sen ja van­hem­man väli­sen kiin­ty­mys­suh­teen eteen tulee teh­dä töi­tä. Lap­si ei arvo­ta van­hem­paan­sa sen mukaan, jaka­vat­ko he samat gee­nit, vaan lap­si kai­paa van­hem­mal­ta tar­pei­den­sa tyy­dyt­tä­mis­tä ja vil­pi­tön­tä rak­kaut­ta. Las­ta rakas­ta­va kat­se osoit­taa lap­sel­le kuin­ka tär­keä hän on van­hem­man mie­les­tä. Rakas­ta­van kat­seen kaut­ta lap­si muo­dos­taa itses­tään kuvaa tär­keä­nä ja mer­ki­tyk­sel­li­se­nä ihmi­se­nä, jon­ka arvo ei mää­ri­ty per­hees­sä gee­nien perus­teel­la. Hel­mi­nau­ha-hank­keen lah­ja­so­lu­las­ten van­hem­pien per­he­val­men­nuk­ses­sa tode­taan, että van­hem­muus on yhtä vai­ke­aa ja help­poa, vaik­ka lap­sen kans­sa jakai­si samat geenit. 

 
Miten läheiset suhtautuvat lapsen lahjasolutaustaan? Onko normaalia, että tätä miettii usein läheiskohtaamisissa?

On ymmär­ret­tä­vää, että läheis­ten koh­taa­mi­sis­sa lap­sen lah­ja­so­lu­taus­ta nousee mie­leen. Lähi­pii­rin kans­sa las­ten suh­teen tois­tu­vat usein kes­kus­te­lut sii­tä, kenen näköi­nen lap­si mah­taa olla ja kenel­tä lap­si on mah­dol­li­ses­ti peri­nyt jon­kin piir­teen. Pää­sään­töi­ses­ti läheis­ten suh­tau­tu­mi­nen lap­sen lah­ja­so­lu­taus­taan on posi­tii­vis­ta ja hyväk­sy­vää. Lähei­set saat­ta­vat toki tar­vi­ta hie­man aikaa asian poh­ti­mi­seen ja heil­lä voi olla tar­ve esit­tää aihees­ta lisä­ky­sy­myk­siä. Van­hem­pi tai van­hem­mat ovat lah­ja­so­lu­asioi­den suh­teen pal­jon pidem­mäl­lä kuin lähei­set ja sik­si hei­dän suh­tau­tu­mi­sen­sa tai kysy­myk­sen­sä saat­ta­vat toi­si­naan tun­tua ikä­vil­tä tai töke­röil­tä. Usein kysees­sä on kui­ten­kin puh­das ymmär­tä­mät­tö­myys, eikä niin­kään halu toi­mia ikä­väs­ti. On tär­keä huo­leh­tia sii­tä, että lähei­set eivät saa kom­men­teil­laan tai puheil­laan lou­ka­ta van­hem­paa tai las­ta, ja että täl­lai­siin tilan­tei­siin puututaan. 

 
Mitä pitäisi ottaa huomioon, ettei lahjasoluasiasta ei tule liian iso asia, mutta samalla ei unohdukaan?

Lah­ja­so­lua­sia on var­mas­ti iso asia ja saa­kin olla, mut­ta usein lap­si­per­heis­sä se jää arjen alle, eikä ole koko ajan mie­les­sä. Jos huo­maa, että lah­ja­so­lua­sia kui­ten­kin on koko ajan mie­les­sä, on hyvä poh­tia, mikä sii­nä mie­ti­tyt­tää ja mitä itse voi teh­dä sen eteen, ettei asia vei­si lii­kaa huomiota. 

Asia tus­kin pää­see unoh­tu­maan, mut­ta sil­loin kun asia tulee mie­leen luon­te­vas­ti, se on myös hyvä het­ki ottaa asia puheek­si lap­sen kans­sa ja poh­tia sitä yhdessä.

 
Missä vaiheessa sitä lopettaa omien piirteiden etsimisen lapsesta, jos lapsen ja vanhemman välillä on geneettinen katkos?

Lah­ja­so­lu­lap­si on aina oma lap­si, vaik­ka van­hem­man ja lap­sen välil­lä oli­si­kin geneet­ti­nen kat­kos. Lah­ja­so­lu­taus­tai­sel­la lap­sel­la ja van­hem­mal­la näyt­täy­tyy yhtei­sen ele­tyn elä­män kaut­ta saman­kal­tai­sia piir­tei­tä esi­mer­kik­si käyt­täy­ty­mi­sen, toi­min­nan, ilmei­den ja elei­den kaut­ta, myös yhtei­nen arvo­maa­il­ma siir­tyy lap­sel­le van­hem­man toi­min­nan kaut­ta. Moni lah­ja­so­luil­la lap­sen saa­nut geneet­ti­sen kat­kok­sen lap­seen omaa­va van­hem­pi ker­too, että saat­taa sil­ti näh­dä lap­ses­sa omia piir­tei­tään myös ulkoi­ses­ti. Lap­sen näke­mi­nen oma­na arvok­kaa­na ja uniik­ki­na itse­nään on tär­ke­ää ja tämä voi aut­taa sii­nä, ettei lap­ses­ta etsi omia piirteitään. 

“Mitä iki­nä odo­tat lap­sel­ta­si, unoh­da se. Anna lap­se­si olla oma per­soo­nan­sa. Älä iki­nä ver­taa hän­tä omaan fan­ta­si­aa­si lap­ses­ta. Tämä ohje kos­kee kaik­kia per­hei­tä.” (Kra­mer & Cahn 2014, 95) 

 
Voiko lapsi kokea, että lahjasolujen lahjoittaja on hylännyt hänet?

Lap­si ei koe asi­aa niin, että lah­ja­so­lu­jen lah­joit­ta­ja oli­si omia sukuso­lu­jaan lah­joit­ta­mal­la hylän­nyt hänet. Lap­si ei koe itse­ään hylä­tyk­si, kun hän saa kas­vaa tie­toon lah­ja­so­lu­taus­tas­taan ja van­hem­pi tuo asian esiin niin, että hän on toi­vo­nut las­ta kovas­ti. Puhu­mat­to­muus ja asian salaa­mi­nen ovat asioi­ta, joi­den tie­de­tään tut­ki­mus­ten mukaan louk­kaa­van lap­sia syvästi. 

 
Miten pitkä lapsettomuus mahdollisesti vaikuttaa vanhemmuuteen?

Tahat­to­man lap­set­to­muu­den ja pit­kän lap­si­toi­veen tie­de­tään vai­kut­ta­vaan van­hem­mu­teen niin, että van­hem­muus on tie­toi­sem­paa. Lah­ja­so­lu­taus­tai­sen lap­sen van­hem­pi miet­tii tie­toi­sem­min omaa van­hem­muut­taan esi­mer­kik­si val­mis­tau­tues­saan omaan tapaan­sa puhua lap­sen kans­sa lah­ja­so­lu­taus­tas­ta. Taha­ton lap­set­to­muus on monel­le hyvin rank­ka koke­mus ja van­hem­mat ovat tuo­neet esiin, että koke­mus aut­taa jak­sa­maan aika-ajoin rank­kaa­kin lap­si­per­hear­kea, kun muis­taa kuin­ka pit­kä ja toi­vei­den täyt­tä­mä mat­ka van­hem­muu­teen on kul­jet­tu. Taha­ton lap­set­to­muus ei kui­ten­kaan sai­si estää van­hem­paa tun­te­mas­ta väsy­mys­tä tai olla pyy­tä­mät­tä apua arjes­saan sen vuok­si, että las­ta on toi­vot­tu kau­an. Monet lap­set­to­muu­den jäl­keen van­hem­mak­si tule­vat saat­ta­vat tun­tea syyl­li­syyt­tä ja ris­ti­rii­tai­sia tun­tei­ta, kun lap­si­per­hear­ki tun­tuu ras­kaal­ta ja väsyt­tä­väl­tä. Siru Leh­to on tut­ki­nut äitiyt­tä tahat­to­man lap­set­to­muu­den koke­muk­sen jäl­keen ja tut­ki­muk­ses­sa tode­taan, että äitien yli­suo­rit­ta­mi­nen ja itsel­tään pal­jon vaa­ti­mi­nen voi­vat joh­taa uupu­mi­seen ja per­hei­den hyvin­voin­nin vähen­ty­mi­seen, min­kä vuok­si van­hem­mil­le on tär­ke­ää tar­jo­ta tukea ja apua lap­sen syn­ty­män jäl­keen. 

 

Kysymyksiä lahjasoluhoidoista

 
Miten voi valmistautua lahjasoluhoitojen aloittamiseen?

Lah­ja­so­luil­la teh­tä­viin hedel­möi­tys­hoi­toi­hin val­mis­tau­tu­mi­nen itsel­li­se­nä tai puo­li­son kans­sa on hyvin yksi­löl­li­nen pro­ses­si, johon vai­kut­ta­vat hen­ki­lön aiem­mat koke­muk­set ja esi­mer­kik­si aiem­mat hedel­möi­tys­hoi­dot omil­la soluil­la. Par­hai­ten lah­ja­so­lu­hoi­toi­hin val­mis­tau­tu­mi­ses­sa aut­ta­vat tapaa­mi­set lah­ja­so­lu­neu­von­taa teke­vän ammat­ti­lai­sen kans­sa sekä lah­ja­so­lu­hoi­to­pro­ses­sis­sa muka­na ole­van hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan kuten hoi­ta­jien ja lää­kä­rei­den kans­sa käy­dyt kes­kus­te­lut. Hel­mi­nau­han ver­tais­ryh­mis­sä ja verk­ko­ver­tais­tuen avul­la on mah­dol­lis­ta vaih­taa aja­tuk­sia samas­sa elä­män­ti­lan­tees­sa ole­vien kans­sa sekä nii­den kans­sa, jot­ka ovat jo käy­neet läpi lahjasoluhoitoja.

 
Kuinka monta kertaa parit yleensä käyvät lahjasoluhoidoissa? Lopettavatko he tiettyyn määrään tai jatkavatko tietyn määrän kertoja, ja mitkä ovat syyt näihin?

Hoi­to­jen mää­rät ovat hyvin yksi­löl­li­siä ja kes­kiar­voa mää­ris­tä on hyvin vai­kea sanoa. Lah­ja­so­lu­hoi­to­jen mää­riin vai­kut­ta­vat hen­ki­lön tai paris­kun­nan talou­del­li­set, hen­ki­set ja fyy­si­set resurs­sit. Eli onko talou­del­li­ses­ti mah­dol­lis­ta jat­kaa hoi­to­ja pit­kään, onko se mie­len jak­sa­mi­sen kan­nal­ta mah­dol­lis­ta ja miten eten­kin hoi­to­jen koh­tee­na ole­van hen­ki­lön keho kyke­nee otta­maan vas­taan rank­ko­ja hoitoja.

 

Kysymyksiä sukusolujen lahjoittajista

 
Miten nimittää lahjoittajaa lapselle? Ilman muuta avoimuus alusta asti lapselle on selvää, mutta miten konkreettiset nimitykset? Voiko lahjoittajasta puhuttaessa käyttää termejä äiti/ isä/ vanhmepi?

Lap­sel­le on tär­ke­ää puhua lah­joit­ta­jas­ta neut­raa­lis­ti, niil­lä sanoil­la jot­ka tun­tu­vat itsel­le sopi­vil­ta. Pää­sään­töi­ses­ti van­hem­mat käyt­tä­vät ter­me­jä lah­joit­ta­ja tai luo­vut­ta­ja. Sano­jen äiti / isä / van­hem­pi liit­tä­mi­nen lah­joit­ta­jaan voi sekoit­taa lap­sen miel­tä ja nii­den käyt­tä­mis­tä lah­joit­ta­jas­ta puhut­taes­sa van­hem­man tulee har­ki­ta hyvin tark­kaan. Lap­ses­ta voi tun­tua häm­men­tä­väl­tä, jos sano­ja isä/ äiti/vanhempi lii­te­tään lah­joit­ta­jaan. Lap­sen van­hem­pi, isä tai äiti, on hen­ki­lö joka huo­leh­tii lap­ses­ta, rakas­taa las­ta ja on läs­nä lap­sen elä­mäs­sä. Lap­sel­le on tär­ke­ää tie­tää var­mas­ti kuka/ ket­kä ovat hänen van­hem­pan­sa, jot­ka huo­leh­ti­vat hänestä.

 

Tahaton lapsettomuus, lahjasoluhoidot ja niihin liittyvät tunteet

 
Miten käsitellä lapsettomuuteen liittyviä vaikeita tunteita kuten vihaa, ahdistusta, epäoikeudenmukaisuutta ja suuttumusta?

Ikä­vien tun­tei­den käsit­te­lys­sä ja ilme­ne­mi­ses­sä on hyvä muis­taa, että tun­teet ja tun­ne­reak­tiot mene­vät ohi ja tun­tei­ta on tär­keä oppia sie­tä­mään, mut­ta myös pääs­tä­mään niis­tä irti. Tun­tei­ta on hyvä nime­tä ja tun­nis­taa, eikä nii­tä ole tar­peen yrit­tää vält­tää. Tun­tei­den käsit­te­lys­sä mei­tä aut­ta­vat yksi­löl­li­set tavat ja tär­kein­tä on löy­tää se itsel­le toi­mi­va tapa, joka hel­pot­taa vai­kei­den tun­tei­den kans­sa elä­mis­tä. Useim­pia aut­taa nii­den ääneen sano­mi­nen ja koke­mus sii­tä, että tun­teil­le on tilaa ja että ne hyväk­sy­tään sel­lai­se­naan. Hyvin vai­kei­den tun­tei­den kuten kat­ke­ruu­den koh­dal­la voi poh­tia, miten kysei­nen tun­ne pal­ve­lee minua ja mikä aut­tai­si minua pääs­tä­mään irti tuos­ta voi­mia vie­väs­tä tun­tees­ta. Jos vai­keat tun­teet alka­vat hal­li­ta omaa elä­mää ja kuor­mit­taa miel­tä lii­kaa sekä vai­kut­ta­maan toi­min­ta­ky­kyyn, on sil­loin hyvä hakea ammat­tia­pua nii­den käsittelyyn. 

 
Miten suunnata katsetta tulevaan, jos hoidot päättyvät tuloksettomina?

Taha­ton lap­set­to­muus on koke­muk­se­na rank­ka niin psyyk­ki­ses­ti, kuin kehol­li­ses­ti. Mie­lel­le lap­set­to­muus on ras­kas­ta kuu­kausit­tain tois­tu­van toi­von ja pet­ty­myk­sen vaih­te­lun vuok­si, kehol­li­ses­ti koke­mus on ras­kas eri­lai­sis­ta hor­mo­naa­li­sis­ta hoi­dois­ta joh­tuen. Moni kokee, että keho pet­tää kan­ta­jan­sa tois­tu­vas­ti. Tulok­set­to­mien hedel­möi­tys­hoi­to­jen jäl­keen lap­si­haa­vees­ta luo­pu­mi­nen tar­koit­taa monel­le elä­män tär­keim­mäs­tä toi­vees­ta luo­pu­mis­ta. Täl­löin on tär­keä löy­tää uusia mer­ki­tyk­siä elä­mään. Sii­nä aut­taa aika, tahat­to­man lap­set­to­muu­den käsit­te­ly itsel­le sopi­val­la taval­la ja omien arvo­jen kir­kas­ta­mi­nen. Kat­ke­roi­tu­mi­nen on yleis­tä, eikä sitä vält­tä­mät­tä voi täy­sin vält­tää, eikä tar­vit­se­kaan. Kat­ke­roi­tu­mi­sen tun­net­ta on tär­keä käsi­tel­lä ja poh­tia voi­si­ko sii­tä pääs­tää irti, kun huo­maa, ettei tun­ne enää pal­ve­le itseä ja omaa elä­mää. Jos­kus on tär­keä hakea ammat­tia­pua esim. ter­veys­kes­kuk­sen, työ­ter­vey­den tai yksi­tyi­sen toi­mi­jan ammattilaiselta. 

Läh­teet:

Hel­mi­nau­ha-hank­kees­sa kerät­ty koke­mus ja tutkimustieto

Tapaa­mi­nen Tun­ne­ti­lan psy­ko­lo­gi jap­sy­ko­te­ra­peut­ti Mai­ju Toko­lan kanssa

Per­heyh­teis­kun­ta, Siru Leh­to, Lap­set­to­muus jät­tää pysy­vän jäljen. 

https://www.perheyhteiskunta.fi/2019/01/10/lapsettomuus-jattaa-pysyvan-jaljen/

Leh­to Siru, Äitiy­den raken­tu­mi­nen pit­kän lap­set­to­muu­den jäl­keen. Vii­tat­tu 13.3.2020, https://minedu.fi/documents/1410845/12479361/64+Siru+Lehto+Jyvaskylan+yliopisto.pdf

Kra­mer, W. & Cahn, W.  2013. Fin­ding Our Fami­lies. A First of its kind book for donor concei­ved people and their fami­lies. Avery.

Facebook-live

Tun­ne­ti­lan kak­si lah­ja­so­lu­neu­von­taa teke­vää psy­kol­gia ja psy­ko­te­ra­peut­tia Riik­ka Airo ja Mai­ju Toko­la vas­taa­vat heil­le etu­kä­teen esi­tet­tyi­hin kysy­myk­siin täs­sä Face­book-live tal­tioin­nis­sa. Tal­tioin­ti on teh­ty 20.8.2018 ja kysy­myk­siä heil­le oli­vat etu­kä­teen esit­tä­neet lah­ja­so­lu­per­hei­den vanhemmat.

https://www.facebook.com/simpukka.info/videos/315407962563117/

Ole meihin yhteydessä ja kysy lahjasoluteemasta!

Pyrim­me vas­taa­maan sinul­le par­haan tie­tä­myk­sem­me ja muil­ta amma­ti­lai­sil­ta kon­sul­toi­mam­me tie­don mukaan. Jaam­me kysy­myk­set ja vas­tauk­sen yleis­ta­soi­ses­ti täl­lä sivul­la myös muil­le aihees­ta kiinnostuneille.

 

Voit olla yhtey­des­sä yhtey­den­ot­to­lo­mak­keen kaut­ta tai suo­raan säh­kö­pos­til­la tai puhelimitse.

 

Piia Savio, hankevastaava

p.045 7873 5433/ piia@simpukka.info

Jen­ni Huh­ta­la, hankesuunnittelija

p. 040 5323010/ jenni@simpukka.info