Lapsen kehitys ja ikätasoinen puhuminen

0 - 1 -vuotias lapsi

Kehi­tys­teh­tä­vi­nä lähei­syys ja kiin­ty­mi­nen huo­leh­ti­vaan aikui­seen ehdoit­ta.
Tar­ve suh­tees­sa van­hem­paan: Ole minun! Tar­ve saa­da suo­jaa, läm­pöä ja ravin­toa.

  • Pie­nen lap­sen kans­sa kaik­ki vuo­ro­vai­ku­tus on tär­ke­ää. Puheel­la ja kos­ke­tuk­sel­la lap­sel­le voi ilmais­ta kuin­ka tär­keä, rakas­tet­tu, iha­na, kau­an odo­tet­tu ja toi­vot­tu lap­si on. Kun lap­sel­le syn­tyy var­hai­sis­sa vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa perus­tur­val­li­suu­den ja luot­ta­muk­sen koke­mus, se hei­jas­tuu myö­hem­piin ihmis­suh­tei­siin ja raken­taa poh­jan hyväl­le itse­tun­non ja minä­ku­van kehit­ty­mi­sel­le. 
  • Lap­sen kans­sa voi kat­sel­la kuva­kir­jo­ja vau­van kas­vus­ta mahas­sa. Voi ker­toa vau­van­sie­me­nis­tä ja sii­tä, että äidin mahas­sa on vau­van koti. Vau­val­le voi myös ker­toa, miten moni ihmi­nen on vai­kut­ta­nut sii­hen, että vau­va on tul­lut maa­il­maan. 
  • Jo täs­sä iäs­sä har­joi­tel­laan kehon osien tun­nis­ta­mis­ta. Van­hem­man teh­tä­vä on antaa nimet eri keho­no­sil­le. Van­hem­man omien sano­jen löy­tä­mis­tä ja asian luon­te­vaa puheek­si otta­mis­ta voi har­joi­tel­la pie­nen lap­sen kans­sa ilman, että tar­vit­si­si vie­lä varau­tua vai­kei­siin kysy­myk­siin.

2 - 3 -vuotias lapsi

Kehi­tys­teh­tä­vä­nä: tur­val­li­suus ja ete­ne­mi­nen, jota toteut­taa tut­ki­mal­la maa­il­maa sopi­van etäi­syy­den pääs­tä van­hem­mas­ta. Uhma ja tah­to­tun­ne raken­tu­vat.
Tar­ve suh­tees­sa van­hem­paan: Tah­don tah­toa! Tes­taa van­hem­paa, aset­taa­ko van­hem­pi tur­val­li­set rajat, vaik­ka tah­don ja uhmaan.

  • Lap­si alkaa ymmär­tää suku­puol­ten väli­siä ero­ja ja saat­taa myös alkaa esit­tää kysy­myk­siä sii­tä, mis­tä vau­vat tule­vat. Lap­sel­le voi ker­toa asias­ta, kun hän sii­tä kysyy tai aina, kun se muu­ten tulee luon­te­vas­ti puheek­si. On tär­ke­ää puhua lap­sen ymmär­tä­mil­lä sanoil­la ja vas­ta­ta sii­hen, mitä lap­si kysyy. 
  • Lap­sel­le voi lap­sen­ta­soi­ses­ti jat­kaa jo vau­va­na aloi­tet­tua syn­ty­ta­ri­naa, ja ker­toa, että vau­va tulee vau­va­sie­me­nes­tä, kas­vaa mahas­sa koh­dus­sa, tulee ulos äidin pim­pin kaut­ta. Asioi­den ker­to­mis­ta hel­pot­taa, että van­hem­pi löy­tää ja tun­nis­taa itsel­le sopi­vat sanat.

4 - 5 -vuotias lapsi

Kehi­tys­teh­tä­vi­nä: kom­mu­ni­kaa­tion, itse­sää­te­lyn ja oman eril­li­syy­den hah­mot­ta­mi­nen.
Tar­ve suh­tees­sa van­hem­paan: kai­paa vas­tauk­sia loput­to­miin kysy­myk­siin maa­il­mas­ta ja elä­mäs­tä, toi­vee­na olla ihai­lun koh­tee­na.

  • On ute­lias ja kiin­nos­tu­nut eri­lai­sis­ta asiois­ta. Las­ta kiin­nos­ta­vat vau­vo­jen alku­pe­rä ja suku­puo­lie­rot. Lap­si halu­aa vas­tauk­sia ja perus­te­lu­ja kysy­myk­siin­sä. Perus­oh­je on, että vas­ta­taan sii­hen, mitä lap­si kysyy mah­dol­li­sim­man yksin­ker­tai­ses­ti.
  • Lap­sel­le voi ker­toa, että vau­va kas­vaa vau­van sie­me­nes­tä äidin mahas­sa. Sie­men voi men­nä mahaan monel­la eri taval­la. Rakas­te­lu on aikuis­ten tapa rakas­taa ja teh­dä vau­vo­ja. Vau­van voi saa­da myös adop­tion, hedelmöityshoitojen/lahjasolujen avul­la. Tähän ker­to­mi­seen voi saa­da apua las­ten kir­jois­ta. Kir­ja­vink­ke­jä tääl­tä
  • Osaa jo kysyä kysy­myk­siä syn­ty­ta­ri­nas­taan, esi­mer­kik­si: “Kenel­tä sie­men on saa­tu? Voi­ko nii­tä saa­da lisää?” 
  • On oma toi­mi­ja ja osaa ker­toa taus­tas­taan ja puhua lah­joit­ta­jas­ta, kun van­hem­mat ovat aloit­ta­neet puhu­mi­sen var­hain. Van­hem­pien on täs­sä vai­hees­sa hyvä alkaa poh­tia, mil­loin tari­na on lap­sen oma ja mil­loin van­hem­man. Miten puhua omas­ta tari­nas­ta siten, että ei louk­kaa lap­sen omis­ta­juut­ta omaan tari­naan­sa?
  • Osaa puhua lah­ja­so­lu­taus­tas­taan ilman, että hän täy­sin ymmär­tää sen mer­ki­tys­tä. Lap­sen kyky ymmär­tää esi­mer­kik­si lah­joit­ta­jan roo­lia tai omaa geneet­tis­tä taus­taan­sa on rajoit­tu­nut.

Keskilapsuudessa, 6–12-vuotiaana

Kehi­tys­teh­tä­vä­nä: kave­ri­suh­tei­den mer­ki­tys kas­vaa kes­ki­lap­suu­des­sa, lap­si hakee ver­tai­suut­ta ja halu­aa olla eril­li­nen ja ole­mas­sa myös yksin.
Tar­ve suh­tees­sa van­hem­paan: kai­paa yksi­tyi­syyt­tä, mut­ta myös van­hem­man läs­nä­oloa.

  • Lap­set tule­vat tie­toi­sik­si eri­lai­suu­des­ta. He voi­vat tun­ne­ta­sol­la kiel­tää ole­van­sa eri­lai­sia, tul­la vihai­sik­si asias­ta tai lii­oi­tel­la sitä. Lap­si voi esi­mer­kik­si itse pai­not­taa, että hänel­lä on vain yksi äiti tai isä, tai vai­e­ta lah­ja­so­lu­taus­tas­ta täy­sin. 
  • Lah­ja­so­lu­taus­tai­set lap­set voi­vat kokea, että heis­sä on jotain eri­lais­ta. Eri tavoil­la ilme­ne­vät häpeän ja kateu­den tun­teet ovat ylei­siä, ja las­ten itse­tun­to voi las­kea.
  • Las­ten ongel­man­rat­kai­su­ky­ky laa­je­nee ja he ymmär­tä­vät, että van­hem­mil­la on voi­nut olla mui­ta­kin mah­dol­li­suuk­sia lap­sen saa­mi­seen. Lap­si voi kysee­na­lais­taa van­hem­pien aiem­mat seli­tyk­set asias­ta.
  • Lap­sen käsi­tys per­hees­tä muut­tuu ja lap­si alkaa hah­mot­taa per­het­tään muu­toin­kin kuin esi­mer­kik­si tun­tei­den kaut­ta. Geneet­ti­nen taus­ta ja peri­mä tulee mukaan per­he­kä­si­tyk­seen. Tämä voi syn­nyt­tää uusia kysy­myk­siä per­heen muo­dos­tu­mi­ses­ta ja raken­tees­ta. 
  • Kyky loo­gi­seen ajat­te­luun kas­vaa ja lap­si alkaa ymmär­tää, että per­heen tari­naan liit­tyy kol­mas tai jopa nel­jäs osa­puo­li. 
  • Kyky ymmär­tää asioi­ta toi­sen ihmi­sen näkö­kul­mas­ta ja empa­tia­ky­ky kas­vaa. Tämä aut­taa lap­sia käsit­teel­lis­tä­mään van­hem­pien­sa koh­taa­mia ongel­mia ja nii­den seu­rauk­sia.
  • Lap­sel­le syn­tyy rea­lis­ti­sem­pi käsi­tys lah­ja­so­lu­taus­tas­taan, hän alkaa poh­tia, mitä se tar­koit­taa hänel­le ja muil­le. Van­hem­pien tulee ymmär­tää, että lap­sen ute­liai­suus alku­pe­rään­sä koh­taan on luon­nol­lis­ta. 
  • Avai­na­se­mas­sa on lap­sen kuun­te­le­mi­nen ja lap­sen kysy­myk­siin ikä­ta­soi­nen vas­taa­mi­nen esi­mer­kik­si syn­ty­mäs­tä, hedel­möit­ty­mi­ses­tä, yhdyn­näs­tä jne. Avoi­men ja tur­val­li­sen ilma­pii­rin luo­mi­nen on tär­ke­ää.

Nuoruudessa

Kehi­tys­teh­tä­vi­nä: eril­li­syys suh­tees­sa omiin van­hem­piin, mie­len kuo­hun­ta, iden­ti­tee­tin ja omien arvo­jen raken­tu­mi­nen. Lap­si alkaa tun­nis­taa kas­va­van­sa ja huo­maa muu­tok­sia niin mie­les­sään, kuin kehos­saan. Kai­paa edel­leen van­hem­man sil­mis­sä pie­ne­nä ole­mis­ta.
Tar­ve suh­tees­sa van­hem­paan: tar­vit­see aikui­sen ohjaus­ta ja tukea, mut­ta halu­aa myös itse kokeil­la ja oppia ereh­dys­ten kaut­ta.

  • Kyky abstrak­tiin ajat­te­luun ja ymmär­rys omas­ta geneet­ti­ses­tä taus­tas­ta syve­nee. 
  • Kyky ymmär­tää toi­sen ihmi­sen aja­tuk­sia ja tun­tei­ta vah­vis­tuu, ja nuo­rel­la on mah­dol­li­suus rea­lis­ti­sem­paan ja empaat­ti­sem­paan ymmär­ryk­seen van­hem­pien­sa valin­nois­ta. Yhteyk­sien tut­ki­mi­nen geneet­ti­siin juu­riin ja taus­tan ymmär­tä­mi­nen ovat osa tätä pro­ses­sia. 
  • Iden­ti­teet­ti­ke­hi­tys voi tar­koit­taa tie­don hank­ki­mis­ta tai yhtey­den luo­mis­ta geneet­ti­seen taus­taan. Nuo­ri täy­den­tää omaa syn­ty­ta­ri­naan­sa ja liit­tää lah­ja­so­lu­taus­tan­sa mui­hin osiin iden­ti­teet­ti­ään siten, että se aset­tuu omal­le pai­kal­leen elä­mäs­sä. Aina tie­toa taus­tas­ta ei ole ja nuo­ri voi sil­loin kokea, että osa hänes­tä on pimen­nos­sa. Tämä ikä­jak­so on mer­kit­tä­vä koh­ta lah­ja­so­lu­taus­tais­ten nuor­ten elä­mäs­sä. Toi­set ohit­ta­vat asian, toi­set vain ajat­te­le­vat sitä ja jot­kut ete­ne­vät kon­kre­ti­aan.