Lapsen kanssa puhuminen

Lapsen kanssa puhuminen

Lahjasoluhoidoilla alkunsa saaneen lapsen tulee saada kasvaa tietoon alkuperästään koko elämänsä ajan

Tämä tar­koit­taa käy­tän­nös­sä sitä, että lap­sel­le voi ja on hyvä puhua lah­ja­so­lu­taus­tas­ta jo vau­va­na. Moni van­hem­pi kokee­kin vau­val­le puhu­mi­sen hel­pok­si, kos­ka vau­va ei esi­tä kysy­myk­siä ja van­hem­pi voi har­joi­tel­la itsel­leen sopi­via sano­ja, joil­la puhua lahjasolutaustasta.

Van­hem­man teh­tä­vä­nä on huo­leh­tia, että lap­si ei muis­ta sel­lais­ta aikaa, jol­loin häne ei ole tien­nyt omas­ta lah­ja­so­lu­taus­tas­taan. Lap­sel­le on tär­keä puhua lah­ja­so­lu­asiois­ta ennen kol­mea ikä­vuot­ta, kui­ten­kin ihan vii­meis­tään ennen viit­tä ikä­vuot­ta, jot­ta lap­si ei muis­ta aikaa jol­loin ei oli­si tien­nyt asiaa.

Lap­set, joil­le on puhut­tu lah­ja­so­lu­taus­tas­ta pie­nes­tä läh­tien, suh­tau­tu­vat tut­ki­mus­ten mukaan asi­aan usein neut­raa­lis­ti ja ute­li­aas­ti. Lap­sil­la on tun­ne sii­tä, että he ovat aina tien­neet asias­ta ja se on luon­nol­li­nen osa per­heen ja lap­sen tarinaa.

Kuvassa on nainen ja vauva rannalla. Nainen nostaa lasta ilmaan.

Tieto omasta taustasta ei saa tulla yllätyksenä

Lap­set, jot­ka saa­vat tie­tää lah­ja­so­lu­taus­tas­taan tei­ni-iäs­sä tai aikui­siäl­lä esi­mer­kik­si van­hem­pien rii­to­jen, kuo­le­man seu­rauk­se­na tai kau­pal­li­ses­ta DNA-tes­tis­tä, ker­to­vat van­hem­pien salai­lun tuot­ta­neen heil­le psy­ko­lo­gi­sia haas­tei­ta. Asian esiin­tu­lo on koet­tu trau­maat­ti­se­na ja vai­kea­na asia­na hyväk­syä. Kui­ten­kaan han­ka­lal­ta ei ole lopul­ta tun­tu­nut lah­ja­so­lu­taus­ta, vaan se, että näin mer­kit­tä­väs­ti itsel­le kuu­lu­va tie­to on salt­tu, ja että oman van­hem­mat ovat sen salanneet. 

Lah­ja­so­lu­las­ten, kuten myös adop­tio­las­ten, koh­dal­la lap­sen tie­tä­mys omas­ta bio­lo­gi­ses­ta alku­pe­räs­tään kyt­key­tyy niin yksi­lön per­soo­naan kuin myös iden­ti­tee­tin muo­dos­tu­mi­seen. Lisäk­si sil­lä on vai­ku­tus­ta myös per­he­suh­tei­siin ja per­heen­jä­sen­ten väli­sen luot­ta­muk­sel­li­sen suh­teen muodostumiseen.

Lapselle lahjasolutaustasta puhuminen on vanhemman vastuulla

Jokai­nen per­he päät­tää lopul­ta itse sii­tä, miten ja mil­loin aloit­taa lap­sel­le lah­ja­so­lu­taus­tas­ta puhu­mi­sen. Tut­ki­mus­ten mukaan lap­sen edun mukais­ta on, että hänel­le puhu­taan asias­ta mah­dol­li­sim­man var­hain, jot­ta lap­si kas­vaa tie­toon taus­tas­taan ja se on luon­nol­li­nen osa hänen tarinaansa.

Jos aloit­taa lap­sel­le lah­ja­so­lu­taus­tas­ta puhu­mi­sen vas­ta 6-7-vuo­ti­aa­na, on syy­tä huo­mioi­da, että lap­sen ymmär­rys­ky­ky on jo kehit­ty­nyt­tä ja tie­to voi jär­kyt­tää las­ta. Kou­lui­käi­nen lap­si ymmär­tää jo, että hänel­tä on salat­tu hänel­le kuu­lu­vaa tietoa. 

Tut­ki­mus­ten mukaan noin seit­se­män vuo­ti­aa­na lap­si alkaa ymmär­tää geneet­ti­sen taus­tan­sa mer­ki­tys­tä. Ne van­hem­mat, jot­ka ovat jät­tä­neet puhu­mi­sen tei­ni-ikään, ovat koke­neet aiheen puheek­sio­ton todel­la vai­keak­si. Van­hem­man tulee val­mis­tau­tua ker­to­mis­ti­lan­tee­seen hyvin.

Enem­mis­tö lah­ja­so­lu­jen avul­la saa­duis­ta lap­sis­ta oli­si toi­vo­nut, että hei­dän van­hem­pan­sa oli­si­vat ker­to­neet asias­ta mah­dol­li­sim­man varhain.

Van­hem­mat ovat kuvan­neet toi­si­naan aja­tus­ta lah­ja­so­lu­taus­tas­ta puhu­mi­ses­ta vai­keak­si ja jopa kivu­li­aak­si. He ovat olleet huo­lis­saan sii­tä, voi­ko tie­dos­ta olla hait­taa lap­sel­le tai esi­mer­kik­si lap­si-van­hem­pi­suh­teel­le. Van­hem­mat usein myös poh­ti­vat sitä, onko hei­dän valit­se­man­sa aika ker­to­mi­sel­le sopiva.

Yleisimmät syyt jättää puhumatta ovat:

  • Pel­ko sii­tä, että tie­dos­ta on lap­sel­le haittaa.

  • Huo­li sii­tä, että lap­si muo­dos­taa tun­ne­si­teen lah­joit­ta­jaan tai alkaa hyl­jek­siä ei-geneet­tis­tä vanhempaa.

  • Aja­tus ker­to­mi­sen tur­huu­des­ta, kos­ka lah­joit­ta­ja on anonyymi.

Jos syys­tä tai toi­ses­ta aloi­tat lap­sel­le lah­ja­so­lu­taus­tas­ta puhu­mi­sen vas­ta kun lap­si on tei­ni-ikäi­nen tai aikui­nen, niin val­mis­tau­du tilan­tee­seen hyvin. Hel­mi­nau­han sivuil­le on koot­tu vink­ke­jä tilan­tee­seen val­mis­tau­tu­mi­seen. Link­ki: Lah­ja­so­lu­taus­tas­ta ker­to­mi­nen aikui­sel­le lapselle. 

Jos koet lahjasolutaustasta lapselle puhumisen vaikeaksi:

  • Kes­kus­te­le asias­ta sinul­le ja lap­sel­le lähei­sen ihmi­sen kanssa.

  • Kah­den van­hem­man per­heis­sä asias­ta on tär­keä puhua puo­li­son kans­sa ja itsel­lis­ten van­hem­pien per­heis­sä läheis­ver­kos­toon kuu­lu­van luo­te­tun ihmi­sen kanssa.

  • Monet van­hem­mat hyö­ty­vät täs­sä asias­sa ver­tais­ten kans­sa käy­dyis­tä keskusteluista.

  • On myös tär­keä tun­nis­taa mil­loin tulee kään­tyä ammat­tia­vun puoleen.

  • Hyö­dyn­nä Hel­mi­nau­han tuot­ta­mia  lah­ja­so­lu­taus­tas­ta lap­sel­le puhu­mi­seen liit­ty­viä mate­ri­aa­le­ja. Link­ki: lah­ja­so­lu­taus­tas­ta lap­sel­le puhu­mi­sen materiaalit.

Ihan Helmi perhe-oppaat - tietoa lahjasolutaustasta lapselle puhumiseen

Iha Helmi perhe- lahjasolutaustasta lapselle puhumisen oppaat

Vanhemman omat käsitykset ja tunteet

Ennen lap­sel­le puhu­mis­ta aikuis­ten on tär­ke­ää käsi­tel­lä omia tun­tei­taan lap­set­to­muu­teen, lap­sen alku­pe­rään ja lah­ja­so­lua­si­aan liit­tyen. Muu­ten on ris­ki, että van­hem­man koke­mat tun­teet välit­ty­vät myös lap­sel­le. Esi­mer­kik­si, jos van­hem­pi tun­tee häpe­ää lah­joi­tet­tu­jen sukuso­lu­jen käy­tös­tä, tun­ne voi välit­tyä lap­sel­le ja lap­si voi kokea, että van­hem­pi häpe­ää häntä.

Vam­hem­pi saa toki osoit­taa, että asia on hänel­le mer­ki­tyk­sel­li­nen ja tär­keä. Jos tämä näkyy esi­mer­kik­si kyy­ne­li­nä sil­mis­sä, ei se ole lap­sel­le vaa­ral­lis­ta. Sil­loin lap­sel­le voi ker­toa, että van­hem­mal­la nousi­vat kyy­ne­leet sil­miin, kos­ka lap­si on hänel­le niin tär­keä ja rakas. 

Lap­set­to­muu­den ja lah­ja­so­lu­hoi­to­jen käsit­te­ly aut­taa asian hyväk­sy­mi­ses­sä ja oman valin­nan arvos­ta­mi­ses­sa ja sii­nä, että kai­kes­ta täs­tä huo­li­mat­ta on juu­ri tämän lap­sen van­hem­pi. Lah­ja­so­lu­jen käy­tön on tär­ke­ää tun­tua juu­ri oikeal­ta taval­ta lap­si­per­heel­lis­tyä, sil­lä ilman sitä van­hem­muus ei oli­si ollut mahdollista. 

Van­hem­man on myös tär­ke­ää käsi­tel­lä mie­les­sään se, kenen tar­pee­seen lap­sel­le puhu­mi­nen lopul­ta vas­taa. Van­hem­man on hyvä tie­dos­taa, kuin­ka tär­ke­ää on kes­kit­tyä juu­ri lap­sen tar­pei­siin, ei van­hem­man omiin tar­pei­siin. Täs­sä on lopul­ta kyse samas­ta asias­ta kuin van­hem­muu­des­sa yleensä.

Lah­ja­so­lu­taus­tas­ta puhut­taes­sa täy­tyy huo­mioi­da lap­sen tar­peet ja vas­taan­ot­to­ky­ky myös sii­tä näkö­kul­mas­ta, mitä ja miten pal­jon tie­toa lap­si on val­mis vas­taa­not­ta­maan. Vaa­ra­na voi olla, että van­hem­man tar­ve jakaa tie­toa ylit­tää lap­sen vastaanottokyvyn.

  • Val­mis­tau­tu­mi­sen mer­ki­tys­tä ei tule väheksyä.
  • Kun van­hem­pi suh­tau­tuu asi­aan luon­te­vas­ti, niin myös lap­si kokee asias­ta puhu­mi­sen luontevana. 
  • Kah­den van­hem­man per­heis­sä, molem­pien van­hem­pien täy­tyy puhua lap­sel­le asiasta. 

Perhedynamiikan merkitys

On tär­ke­ää, että kah­den van­hem­man per­heis­sä molem­mat van­hem­mat ajat­te­le­vat lap­sel­le lah­ja­so­lu­taus­tas­ta puhu­mi­ses­ta samal­la taval­la ja tuke­vat toi­si­aan asias­sa. Las­ten ei tule näh­dä van­hem­pien­sa rii­te­lyä asias­ta. Myös mui­den per­heen­jä­sen­ten huo­mioi­mi­nen on tärkeää.

Per­heen sisäl­lä las­ten välil­lä voi olla vaih­te­lua sii­tä, miten he suh­tau­tu­vat asi­aan. Tämän vuok­si onkin tär­ke­ää, että van­hem­mat koh­taa­vat lap­set yksi­löi­nä ja jokai­sen erikseen.

Luot­ta­muk­sen säi­lyt­tä­mi­nen on tär­ke­ää ja lap­sen tari­naa ja yksi­tyi­syyt­tä tulee kun­nioit­taa. Lap­sen kans­sa voi yhdes­sä puhua sii­tä, kenel­le asias­ta tuli­si ker­toa ja mil­lä taval­la se tehdään.

On tär­ke­ää, että lap­si saa itse vai­kut­taa sii­hen, mitä asias­ta puhu­taan toi­sil­le. Lopul­ta, kun lap­si on tar­peek­si van­ha, vain hän voi sanoa, onko hänes­tä luon­te­vaa jakaa tie­toa omas­ta taus­tas­taan toi­sil­le ihmisille.

Kuvassa on kolme kättä päällekkäin ja vauvan käsi päälimmäisenä

Lahjasolutaustasta lapselle puhumisen muistilista

  • Lap­sen tulee saa­da kas­vaa tie­toon koko elä­män­sä ajan

  • Puhu­mi­nen on van­hem­man vastuulla.

  • Luo­ta omaan tapaa­si puhua.

  • Hyö­dyn­nä eri­lai­sia käy­tän­nön työkaluja.

  • Ota tar­vit­taes­sa aikalisä.

  • Palaa asi­aan uudelleen.

  • Ker­ro rau­hal­li­ses­ti ja hitaas­ti kuun­nel­len her­käl­lä kor­val­la lap­sen mah­dol­li­sia kysy­myk­siä. Huo­mioi myös lap­sen tun­teet ja reak­tiot, ja vas­taa nii­hin sensitiivisesti.

  • Asian voi puhua myös tari­na­na, kos­ka lap­set muis­ta­vat asioi­ta parem­min, kun ne ker­ro­taan tari­nan kei­noin. Täs­sä aut­ta­vat sadut ja kuva­kir­jat. Voit kat­soa vink­ke­jä kir­jois­ta mate­ri­aa­lit -sivulta.

  • Voit myös kir­joit­taa ja piir­tää oman tari­nan kir­jak­si, jota käy­tät lap­sen kans­sa asias­ta puhu­mi­seen ja käsittelyyn.

    Puhu­mi­ses­sa ei voi epä­on­nis­tua ja asi­aan voi ja tulee aina pala­ta uudel­leen. Puhu­mi­nen on jat­ku­va ja vas­ta­vuo­roi­nen pro­ses­si. Van­hem­mat eivät ole ainoas­taan tie­don anta­jia vaan tie­don jaka­jia lap­sen kanssa.

    Lap­sen kiin­nos­tus ja kysy­myk­set saa­vat van­hem­man ker­to­maan asias­ta enem­män ja näin lopul­ta tie­to on yhdes­sä jaet­tua; pro­ses­si, johon molem­mat osa­puo­let vaikuttavat.

Lap­sen kehi­tyk­ses­tä ja ikä­ta­soi­ses­ta puhu­mi­ses­ta voit lukea lisää Hel­mi­nau­han sivuil­ta. Link­ki: lap­sen kehi­tys ja ikä­ta­soi­nen puhuminen.


Tutkijat ovat löytäneet vanhempia haastattelemalla
neljä kertomisen vaihetta eri sisältöineen:

  • Tari­na sii­tä, miten lap­sia tehdään
  • Tari­na sii­tä, miten vanhempi/ van­hem­mat tar­vit­si­vat lää­kä­rin apua
  • Tari­na sii­tä, miten hoi­toi­hin tar­vit­tiin sukuso­lu­lah­joit­ta­jan sukusoluja
  • Tari­na sii­tä, miten lap­sel­la on mah­dol­li­suus saa­da tie­toa lah­joit­ta­jas­ta, kun hän on vanhempi

Työkaluja lahjasolutaustan käsittelyyn

uvassa on kansikuva pupujuttu ja muita vauvasatuja lastenkirjasta.
Satu- ja kuvakirjat

Ylei­sim­min suo­si­tel­luin tapa käsi­tel­lä asi­aa on esi­mer­kik­si lap­sen kehi­tys­ta­sol­le sopi­vien kir­jo­jen avul­la, jois­sa käsi­tel­lään lap­sen syn­ty­mää. Kir­ja­vink­ke­jä lap­sel­le ker­to­mi­seen voit kat­soa tääl­tä.

Kuvassa on esite meidän perhe-vinkkejä oman perheen tarinan kuvaamiseen.
Meidän perheen tarina

Jot­kut van­hem­mat ovat teh­neet kir­jan itse esi­mer­kik­si lap­sen nimel­lä: “Joe­lin tari­na”. Per­heen tari­naan voi liit­tää kuvan lää­kä­ris­tä, ult­ras­ta, kuvauk­sen kotiin tulos­ta jne. Vink­ke­jä oman kir­jan tekoon löy­tyy koo­tus­ti tääl­tä.

Kuvassa on Väestöliiton juliste Turvataidot ja ja lapsen keho.
Ikätasoinen puhuminen

Ikä­ta­soi­ses­ta lap­sel­le puhu­mi­ses­ta voi kat­soa vink­ke­jä myös Väes­tö­lii­ton -sivuil­ta Miten ker­toa ikä­ta­soi­ses­ti lisään­ty­mi­ses­tä ja yhdynnästä?

Myös tv-ohjel­mia tai vaik­ka ystä­vien ras­kauk­sia voi käyt­tää apu­na, kun ker­too lap­sel­le hänen taus­tas­taan. Ver­tais­van­hem­pien koke­muk­set ker­to­mi­ses­ta voi­vat olla avuk­si poh­ties­sa itsel­le sopi­vaa tapaa ottaa asia lap­sen kans­sa puheeksi.


Erilaisia tarinoita lapselle
puhumisen tueksi

  • Aut­ta­ja­ta­ri­na:
  • ”Vanhemmat/ van­hem­pi tar­vit­si­vat apua, jot­ta lap­si sai alkun­sa.” Lah­joit­ta­ja kuva­taan näis­sä tari­nois­sa myön­tei­ses­sä valos­sa ja apua kuva­taan lahjaksi. 
  • Rik­ki­me­ne­mi­sen tarina:
  • ”Rik­ki­men­nyt osa täy­tyi kor­va­ta toi­mi­val­la osalla.”
  • Per­heet ovat moni­muo­toi­sia -tarina:
  • ”On monen­lai­sia tapo­ja saa­da lap­sia ja kaik­ki tavat ovat yhtä hyviä.”
  • Rak­kaus­ta­ri­na:
  • ”Lap­si oli niin toi­vot­tu ja rakas­tet­tu, että me pää­dyim­me tähän vaihtoehtoon.”
  • Fak­tat fak­toi­na -tarina:
  • ”Luo­vut­ta­jan sie­men­nes­tet­tä lai­tet­tiin äidin sisään ja niin ras­kaus alkoi. ”
  • Eri­tyi­nen ihme / Ihme­lap­si -tarina:
  • “Lap­si on ihme” “Lap­si on eri­tyi­nen ja kovas­ti toi­vot­tu ja kau­an odotettu. ”

Puhuminen on alku avoimelle vuorovaikutukselle 

Lah­ja­so­lu­taus­tan puheek­si otta­mi­nen on vas­ta alku avoi­muu­del­le. Lap­sel­le tulee antaa tilaa ilmais­ta kaik­ki tun­teen­sa sii­tä, mitä tie­to omas­ta taus­tas­ta herät­tää. Van­hem­man avoin ja luon­te­va suh­tau­tu­mi­nen asi­aan on tärkeää.

Lap­si voi kokea puhu­mi­sen han­ka­la­na ja kiusal­li­se­na asia­na, joten lap­sel­le tulee antaa tilaa käsi­tel­lä asi­aa ja olla käy­tet­tä­vis­sä sil­loin, kun lap­si on val­mis puhumaan.

Jos van­hem­pi kokee olon­sa han­ka­lak­si asian kans­sa, lap­si voi kokea, että lah­joit­ta­jas­ta ei voi puhua ja kysyä lisä­ky­sy­myk­siö ja lap­si voi kokea oman taus­tan­sa häpeäl­li­sek­si. Jos van­hem­pi kiel­tää tai suh­tau­tuu lah­joit­ta­jaan nega­tii­vi­ses­ti, samal­la hän tulee kiel­tä­neek­si puo­let lapsesta.

Lap­sen taus­tan “näky­mä­tön” puo­li­kas on hyvin tär­keä osa las­ta: On hyvä jakaa lap­sel­le ne tie­dot, jot­ka van­hem­mal­la on lah­joit­ta­jas­ta. Tämä aut­taa las­ta taus­tan­sa hyväk­sy­mi­ses­sä ja otta­maan tämän tie­don omistukseensa.

Lahjoittajasta puhuminen

Vaik­ka lah­joit­ta­ja oli­si ollut ano­nyy­mi, lap­sel­le on hyvä ker­toa, että van­hem­pi on val­mis sel­vit­tä­mään asi­aa lap­sen kans­sa. Sel­vi­tys­työn voi aloit­taa miet­ti­mäl­lä lap­sen kans­sa, mitä omi­nai­suuk­sia hän on mah­ta­nut periä lah­joit­ta­jal­ta. Lap­sen kans­sa voi kes­kus­tel­la, mitä piir­tei­tä hän jakaa van­hem­pien­sa kans­sa ja mitä taas ei. Mit­kä omi­nai­suu­det tule­vat ehkä lah­joit­ta­jal­ta, mis­tä hän on peri­nyt huu­mo­rin­ta­jun­sa tai kykyn­sä piir­tä­mi­seen tms.

Lap­sen kans­sa voi yhdes­sä poh­tia, mis­tä jokai­nen meis­tä muo­dos­tuu: van­hem­pien rak­kau­des­ta ja kas­va­tuk­ses­ta, ympä­ris­tös­tä, muis­ta ihmi­sis­tä ja peri­mäs­tä, joka on saa­tu esi­mer­kik­si lah­joit­ta­jal­ta ja toi­sel­ta vanhemmalta.

Lap­sen on hyvä antaa mää­ri­tel­lä itse, mil­lä nimel­lä hän lah­joit­ta­jaa kut­suu ja käyt­tää hänen kans­saan tätä nimeä. Kah­den van­hem­man per­heis­sä molem­pien van­hem­pien on hyvä olla pai­kal­la ja osal­lis­tua näi­hin kes­kus­te­lui­hin. Jot­kut lap­set valit­se­vat luon­tai­ses­ti toi­sen van­hem­man, jol­le puhuu asiois­ta, mut­ta tämä asia on sel­lai­nen, mis­tä lap­sen täy­tyy voi­da puhua molem­pien kanssa.

Vertaisten tuki on tärkeää!

Lap­set­to­mien yhdis­tys Sim­puk­ka ry tar­jo­aa moni­puo­li­ses­ti ver­tais­tu­kea taha­ton­ta lap­set­to­muut­ta koke­vil­le, lah­ja­so­lu­hoi­doil­la per­heel­lis­ty­mis­tä toi­vo­vil­le ja lap­si­per­heel­lis­ty­neil­le. Ver­tais­tues­ta löy­dät lisä­tie­toa Sim­pu­kan verk­ko­si­vuil­ta. Link­ki: Ver­tais­tu­ki Simpukassa. 

Van­hem­pien ja las­ten kan­nal­ta tois­ten saman­lai­ses­sa tilan­tees­sa ole­vien per­hei­den tapaa­mi­nen voi toi­mia tuke­na per­heil­le. Tapaa­mi­set voi­vat osal­taan häl­ven­tää lah­ja­so­lu­hoi­toi­hin liit­ty­vää salai­lua ja osoit­taa lap­sel­le, että hänen alku­pe­räs­sään ei ole mitään hävettävää. 

Ver­tais­tu­ki­kes­kus­te­luis­sa nousee esiin myös eri­lai­sia ker­to­mis­ta­ri­noi­ta, jois­ta van­hem­mat voi­vat löy­tää itsel­le sopi­vim­man tavan puhua lap­sel­le. Oikei­den sano­jen löy­tä­mi­nen on aikui­sel­le tär­ke­ää, mut­ta lap­sel­le asiat ovat yleen­sä pal­jon yksin­ker­tai­sem­pia ja mut­kat­to­mam­pia. Myös per­heen lähei­sil­le voi kehit­tää oman tarinansa. 

Liity jäseneksi

Ota yhteyttä