Ihan oman itsensä näköinen

 

Kun vau­va syn­tyy per­hee­seen, alkaa usein arvuut­te­lu sii­tä, kenen näköi­nen lap­si on. Onko hänel­lä äitin­sä sil­mät, isoi­sän­sä nenä vai leu­ka, joka ei tun­nu tule­van kenel­tä­kään. Yhden­nä­köi­syy­den etsi­mi­nen ja löy­tä­mi­nen on tapa, jol­la lap­si ikään kuin lii­te­tään per­hee­seen ja osak­si sukua, ja yhden­nä­köi­syy­den aja­tel­laan siis ole­van merk­ki suku­lai­suu­des­ta. Tänä päi­vä­nä per­heet syn­ty­vät monel­la taval­la ja yhä taval­li­sem­paa on, että van­hem­pi-lap­si­suh­de ei raken­nu geneet­ti­sen yhtey­den varaan. Täl­löin on aivan sel­vää, että yhteen­kuu­lu­vuus ja suku­lai­suus perus­tu­vat yhdes­sä elet­tyyn elä­mään ja arkeen, hel­lyy­teen ja hoi­vaan.

Lah­ja­so­lu­jen avul­la per­heel­lis­ty­mi­ses­tä puhut­taes­sa geneet­ti­nen kat­kos nousee usein esiin ja lap­sen ja van­hem­man väli­nen yhden­nä­köi­syys on yksi poh­din­to­ja aiheut­ta­va asia lap­sen per­soo­nal­li­suu­den, tem­pe­ra­men­tin, älyk­kyy­den ja fyy­sis­ten omi­nai­suuk­sien lisäk­si. Van­hem­man ja lap­sen yhden­nä­köi­syys on kui­ten­kin ainoa asia, johon pyri­tään vai­kut­ta­maan myös lain kei­noin. Hedel­möi­tys­hoi­to­la­ki lin­jaa, että hoi­ta­van lää­kä­rin tulee vali­ta sukuso­lut, joi­den lah­joit­ta­ja muis­tut­taa ulko­näöl­tään syn­ty­vän lap­sen van­hem­paa. Suo­mes­sa lah­joit­ta­jas­ta saa­daan kerä­tä ja tal­len­taa tie­to­ja, jot­ka kuvaa­vat lah­joit­ta­jan ihon, sil­mien ja hius­ten väriä, pituut­ta ja etnis­tä alku­pe­rää. Lah­joit­ta­jas­ta ei saa kerä­tä mui­ta tie­to­ja.

Yhden­nä­köi­syy­del­lä on siis väliä ja yhden­nä­köi­syys­pu­he haas­taa van­hem­pia myös tut­ki­mus­ten mukaan. Vii­me vuo­den kesä­kuus­sa jul­kais­tiin Ruot­sis­sa teh­ty laa­dul­li­nen tut­ki­mus, jon­ka koh­de­ryh­mä­nä oli­vat nais-mies­pa­ris­kun­nat, jot­ka oli­vat saa­neet lap­sen lah­joi­tet­tu­jen siit­tiöi­den avul­la. Tut­ki­muk­ses­sa haas­ta­tel­tiin 30 van­hem­paa ja tut­ki­muk­sen tar­koi­tuk­se­na oli kerä­tä tie­toa van­hem­pien koke­muk­sis­ta van­hem­man ja lap­sen yhden­nä­köi­syy­teen tai sen puut­tu­mi­seen liit­tyen, ja miten van­hem­mat käsit­te­li­vät tätä ole­tus­ta yhden­nä­köi­syy­des­tä van­hem­man ja lap­sen välil­lä.

Tut­ki­muk­sen mukaan yhden­nä­köi­syys tai sen puut­tu­mi­nen lap­sen ja van­hem­man välil­lä on haas­ta­va tee­ma van­hem­mil­le, ja yhden­nä­köi­syys yhdis­tet­ty­nä lap­sen mui­hin omi­nai­suuk­siin ei ole mikään neut­raa­li tai mer­ki­tyk­se­tön asia. Tut­ki­muk­ses­ta kävi ilmi se, miten van­hem­mat tasa­pai­not­te­li­vat geneet­ti­sen yhtey­den ja van­hem­muu­den sosi­aa­li­sen teke­mi­sen ja raken­tu­mi­sen väli­maas­tos­sa, ja miten esi­mer­kik­si lap­ses­sa havai­tut ”tun­te­mat­to­mat” piir­teet tai omi­nai­suu­det muis­tut­ti­vat van­hem­pia lah­joit­ta­jan ole­mas­sao­los­ta. Tut­ki­mus toi myös esiin yhden­nä­köi­syys­pu­heen taval­li­suu­den: Ulko­puo­lis­ten kom­men­tit lap­sen ja van­hem­man yhden­nä­köi­syy­des­tä haas­toi­vat van­hem­pia käsit­te­le­mään asi­aa yhä uudel­leen ja uudel­leen, sekä poh­ti­maan reak­tioi­taan näi­hin kom­ment­tei­hin.

Yhden­nä­köi­syys­pu­he nousi esiin myös yhdys­val­ta­lai­sen Jana Rup­nown tuo­rees­sa podcas­tis­sa, jos­sa Rup­now tote­si, että yhden­nä­köi­syys­pu­he kuu­luu ihmis­ten väli­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen ja sil­tä ei voi vält­tyä lap­sis­ta ja van­hem­mis­ta puhut­taes­sa. Tämän­kal­tai­sel­la puheel­la ei myös­kään tar­koi­te­ta mitään pahaa vaan se on erään­lai­nen tra­di­tio­naa­li­nen tapa osoit­taa lap­sen ja van­hem­man välis­tä yhteyt­tä. Van­hem­muus, van­hem­pi-lap­si­suh­de, kiin­ty­mys­suh­de tai yli­pää­tään per­he ei kui­ten­kaan raken­nu ulko­näön tai yhteis­ten gee­nien varaan, vaan ne näyt­te­le­vät lopul­ta mel­ko mer­ki­tyk­se­tön­tä osaa, kun puhu­taan aidos­ta ihmis­suh­tees­ta tai per­heen sisäi­sis­tä suh­teis­ta, ja näin on aina ollut. Geneet­ti­nen yhteys ei ole rak­kau­den tai hoi­van tae, eikä geneet­ti­nen yhteys rii­tä teke­mään per­het­tä. Mitä taas lap­sen ulko­nä­köön tulee, niin has­sua kyl­lä, yhden­nä­köi­syys ei tar­vit­se aina saa­maa gee­ni­pe­ri­mää: Ihmi­set näke­vät juu­ri sen, mitä he halua­vat näh­dä. Lisäk­si jokai­sen meis­tä on tär­keä saa­da olla juu­ri sel­lai­nen kuin on, ja kokea tule­van­sa hyväk­sy­tyk­si, arvos­te­tuk­si ja rakas­te­tuk­si juu­ri oma­na itse­nään, ei ver­rat­tu­na johon­kin toi­seen. Anne­taan siis lap­sien olla ihan oman itsen­sä näköi­siä, ja koros­te­taan lap­sen ulko­näön sijaan hänen iha­naa nau­ru­aan, mah­ta­vaa tilan­ne­ta­ju­aan tai kykyä näyt­tää tun­tei­taan. Miten sinä toi­voi­sit tule­va­si näh­dyk­si tois­ten sil­min?

 

 

Läh­teet:

Fin­lex. Laki hedel­möi­tys­hoi­dois­ta. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20061237

Isaks­son, S., Syds­jö, G., Skoog, A. & Lam­pic, C. 2019. Mana­ging absence and pre­sence of child–parent resemblance: a chal­len­ge for hete­ro­sexual couples fol­lowing sperm dona­tion. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2405661819300073#bbb0095

Inde­keu, A. 2015. Parent’s expec­ta­tions and expe­riences of resemblance through donor concep­tion.

Three Makes Baby podcast. 2020. Sarah Res­ponds to Com­ments About Being the “Real Mom”. https://podcasts.apple.com/us/podcast/three-makes-baby-podcast/id1486851547