Lahjasoluvanhemman tarina: Lapsen tehtävä ei ole olla vanhempiensa toiveiden ja odotusten toteuttaja

Lapsen tehtävä ei ole olla vanhempiensa toiveiden ja odotusten toteuttaja

“Lap­si on lahja

Odo­tan par­hail­laan lah­ja­so­lu­las­ta. Olen ollut aina perus­ter­ve, urhei­lul­li­nen ja mui­den mie­les­tä ikäis­tä­ni huo­mat­ta­vas­ti nuo­rem­man näköi­nen. Usei­den yli 40-vuo­ti­aa­na teh­ty­jen tulok­set­to­mien hedel­mäl­li­syys­hoi­to­jen jäl­keen oli kui­ten­kin sel­vää, että muna­so­lu­ni oli­vat ikään­ty­neet vas­ta­ten ikä­vuo­sia­ni. Nuo­re­na en koh­dan­nut puo­li­soa, jon­ka kans­sa per­heen perus­ta­mi­nen oli­si voi­nut tul­la ajan­koh­tai­sek­si ja sii­nä vai­hees­sa kun koh­ta­sin ihmi­sen, jon­ka kans­sa tämä saat­toi tul­la kysee­seen ja olim­me sii­hen val­mii­ta, ei bio­lo­gi­nen lap­si ollut minul­le enää mah­dol­li­nen. Tein kipe­ää suru­työ­tä, kun jou­duin myön­tä­mään itsel­le­ni, että haa­vee­ni bio­lo­gi­sen lap­sen saa­mi­ses­ta oli murs­kau­tu­nut. Teen tätä suru­työ­tä var­maan­kin jol­lain tasol­la lop­pue­lä­mä­ni ajan. 

Jokai­nen lap­si ansait­see sen kai­ken mah­dol­li­sen rak­kau­den ja hoi­van mitä van­hem­pi voi hänel­le tar­jo­ta. Odot­ta­ma­ni lah­ja­so­lu­lap­si on toi­vot­tu eikä hän saa jou­tua koh­taa­maan suru­työ­tä­ni tai kat­ke­ruut­ta­ni. Lap­se­ni tulee saa­da kokea äidin vil­pi­tön ja pyy­tee­tön kaik­ki­voi­pa rak­kaus ja tul­la hyväk­sy­tyk­si juu­ri sel­lai­se­na kuin hän on.

Kun itse en voi enää odot­taa, että lap­sel­la­ni oli­si edes mitään omia piir­tei­tä­ni ja omi­nai­suuk­sia­ni, on minun ollut help­po hyväk­syä myös se, ettei lap­sen teh­tä­vä ole myös­kään olla van­hem­pien­sa toi­vei­den ja odo­tus­ten toteut­ta­ja. Paras­ta mitä van­hem­pi voi lap­sel­leen antaa, on rak­kaus ja vapaus. Sii­hen minä lah­ja­so­lu­van­hem­pa­na uskon pystyväni.”

Nimi­merk­ki Anna