Lasten tehtailua
Miksi yrittää saada lapsi? Miksi ihmiset haluavat lapsia? Miksi meidän pitäisi uhrata lapsen saamiseen loputtomasti voimavaroja, kestää jatkuvia kivuliaita toimenpiteitä ja maksaa laskuja tuloksettomista hoidoista? Mihin tällä tähdätään? Näitä mietin kiivaasti muutamia vuosia sitten, kun olimme lapsettomuushoitopolkumme alkupäässä. En kokenut vauvakuumetta enkä todennäköisesti vieläkään olisi ryhtynyt lapsentekoon, mikäli endometrioosi ei olisi kummitellut taustalla jo kymmenen vuotta. Näin ollen kaipasin kovasti perusteluja hoitoihin lähtemiselle - muitakin kuin että kaduttaa, jos en edes yritä. Vähitellen oli kuitenkin pakko uskoa, ettei lasten hankkimiseen löydy järkisyitä. Ei sitä ilmeisesti voi perustella millään - paitsi halulla saada oma poikanen, kuten filosofi Saara Reiman kirjoittaa.
Näin ollen oli pakko tehdä päätös. Haluammeko oman poikasen? Haluammeko sitä riittävästi? Onko tällaisessa asiassa ylipäätään oikein tavoitella haluamaansa? Onhan kaikenlaista muutakin mitä haluaisin (vaikkapa yhtä hienon auton kuin naapurilla tai loma-asunnon Azoreilta), mutta minun haluni ei oikeuta tekemään mitä tahansa. Toisaalta lapsen kohdalla tavoittelen jotain sellaista, mikä ei vahingoita muita. Ainakin toivon niin. Sitä en tietysti voi tietää, miten lapseni tämän kokee - mitä jos hän ei haluaisikaan olla olemassa? Lapsi sinänsä on kuitenkin hyvin positiivinen, omaan itseen liittyvä asia haluta ja tavoitella, verrattuna moniin muihin.
Jollain tapaa vastuu painaa enemmän silloin, kun on niin paljon joutunut miettimään ja puntaroimaan haluaan ja motiivejaan saada lapsi. Vahinkoraskaus olisi ehkä siinä mielessä ollut keveämpi vaihtoehto, että silloin kaikki osapuolet vain pyrkisivät selviytymään vastaan tulleista olosuhteista parhaalla mahdollisella tavalla - mutta eivät itse varta vasten olisi saaneet olosuhteita aikaan. Toisaalta nimenomaan me olemme olleet valmiita uhraamaan paljon saadaksemme lapsen, joten olemme myös erittäin motivoituneita pitämään lapsesta huolta, mikä taas ei aina vähemmän pohditussa tilanteessa valitettavasti toteudu.
Lahjasoluhoidot tuntuvat melkoiselta lasten tehtailulta. Jollain tapaa omilla soluilla tehtävät hoidot eivät samassa mittakaavassa ole lasten tekemistä. Niissä pikemminkin vain autetaan jotakin sellaista prosessia, joka olisi mahdollinen ihan luonnon keinoinkin. Sen sijaan lahjasoluhoidoissa tehdään jotain sellaista, mikä ei millään muotoa olisi muuten mahdollista. Jos olisin uskonnollinen, voisin sanoa että leikitään jumalaa. Hoitojen myötä alkunsa saanut lapsi on todella tekemällä tehty, jotain vanhempien tarvetta varten. Silloin pitäisi olla täysin valmis myös kantamaan mahdolliset raskaatkin seuraukset.
Nyt kun vanhemmuutta on takana kaksi vuotta, olen lapsestamme todella onnellinen. Hyvin iloinen siitä, että päätimme yrittää. Mutta ajattelisinko samoin, jos lapsemme olisi syntynyt vaikeasti sairaana? Kokisinko, että me olemme aiheuttaneet sen? Tekemällä tehneet maailmaan ihmisen, jonka elämä on kärsimystä?
En vieläkään tiedä, oliko meillä oikeus tehdä näin. Varta vasten hankkia lapsi tähän maailmaan. Lapsi, joka joutuu tulevaisuudessa miettimään monenlaisia omaan identiteettinsä ja juuriinsa liittyviä kysymyksiä. Vähintä mitä voimme tehdä, on olla hänen apunaan niissä mietinnöissä - ja kertoa hänelle usein, kuinka rakas hän on.
Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Simpukka-lehdessä 1/2013.
Lahjaksi saatu lapsi -kolumnisarjaa on julkaistu Simpukka-lehden numeroissa 4/2011 – 4/2018. Kolumnisarjan kirjoittaja on Helmi Nauhanen, joka on lahjamunasoluhoidolla alkunsa saaneen, maaliskuussa 2011 syntyneen tytön äiti.
Helminauha-hanke kaipaa niin lasten, vanhempien kuin perheidenkin tarinoita. Toiveenamme on, että tulevaisuudessa Helminauha-hankkeen sivuilta löytyy niin vanhempien tarinoita lahjasoluilla perheellistymisestä kuin myös lasten ajatuksia ja lasten sanoin kerrottuja tarinoita. Tarinat voivat olla lyhyitä ja ytimekkäitä tai niin pitkiä, kuin niiden kertominen vaatii. Tarinat julkaistaan nimimerkillä tai kirjoittajan toivomalla nimellä. Tarinan julkaisumuoto käydään vielä yhdessä kirjoittajan kanssa läpi ja tämän vuoksi toivomme tarinoita sähköpostitse piia@simpukka.info tai jenni@simpukka.info.