Lasten tehtailua

 

 

Mik­si yrit­tää saa­da lap­si? Mik­si ihmi­set halua­vat lap­sia? Mik­si mei­dän pitäi­si uhra­ta lap­sen saa­mi­seen loput­to­mas­ti voi­ma­va­ro­ja, kes­tää jat­ku­via kivu­liai­ta toi­men­pi­tei­tä ja mak­saa las­ku­ja tulok­set­to­mis­ta hoi­dois­ta? Mihin täl­lä täh­dä­tään? Näi­tä mie­tin kii­vaas­ti muu­ta­mia vuo­sia sit­ten, kun olim­me lap­set­to­muus­hoi­to­pol­kum­me alku­pääs­sä. En koke­nut vau­va­kuu­met­ta enkä toden­nä­köi­ses­ti vie­lä­kään oli­si ryh­ty­nyt lap­sen­te­koon, mikä­li endo­met­rioo­si ei oli­si kum­mi­tel­lut taus­tal­la jo kym­me­nen vuot­ta. Näin ollen kai­pa­sin kovas­ti perus­te­lu­ja hoi­toi­hin läh­te­mi­sel­le - mui­ta­kin kuin että kadut­taa, jos en edes yri­tä. Vähi­tel­len oli kui­ten­kin pak­ko uskoa, ettei las­ten hank­ki­mi­seen löy­dy jär­ki­syi­tä. Ei sitä ilmei­ses­ti voi perus­tel­la mil­lään - pait­si halul­la saa­da oma poi­ka­nen, kuten filo­so­fi Saa­ra Rei­man kirjoittaa.

Näin ollen oli pak­ko teh­dä pää­tös. Haluam­me­ko oman poi­ka­sen? Haluam­me­ko sitä riit­tä­väs­ti? Onko täl­lai­ses­sa asias­sa yli­pää­tään oikein tavoi­tel­la halua­maan­sa? Onhan kai­ken­lais­ta muu­ta­kin mitä haluai­sin (vaik­ka­pa yhtä hie­non auton kuin naa­pu­ril­la tai loma-asun­non Azo­reil­ta), mut­ta minun halu­ni ei oikeu­ta teke­mään mitä tahan­sa. Toi­saal­ta lap­sen koh­dal­la tavoit­te­len jotain sel­lais­ta, mikä ei vahin­goi­ta mui­ta. Aina­kin toi­von niin. Sitä en tie­tys­ti voi tie­tää, miten lap­se­ni tämän kokee - mitä jos hän ei haluai­si­kaan olla ole­mas­sa? Lap­si sinän­sä on kui­ten­kin hyvin posi­tii­vi­nen, omaan itseen liit­ty­vä asia halu­ta ja tavoi­tel­la, ver­rat­tu­na moniin muihin.

Kuvassa puuhelmistä tehty helminauha

Jol­lain tapaa vas­tuu pai­naa enem­män sil­loin, kun on niin pal­jon jou­tu­nut miet­ti­mään ja pun­ta­roi­maan halu­aan ja motii­ve­jaan saa­da lap­si. Vahin­ko­ras­kaus oli­si ehkä sii­nä mie­les­sä ollut keveäm­pi vaih­toeh­to, että sil­loin kaik­ki osa­puo­let vain pyr­ki­si­vät sel­viy­ty­mään vas­taan tul­leis­ta olo­suh­teis­ta par­haal­la mah­dol­li­sel­la taval­la - mut­ta eivät itse var­ta vas­ten oli­si saa­neet olo­suh­tei­ta aikaan. Toi­saal­ta nime­no­maan me olem­me olleet val­mii­ta uhraa­maan pal­jon saa­dak­sem­me lap­sen, joten olem­me myös erit­täin moti­voi­tu­nei­ta pitä­mään lap­ses­ta huol­ta, mikä taas ei aina vähem­män poh­di­tus­sa tilan­tees­sa vali­tet­ta­vas­ti toteudu.

Lah­ja­so­lu­hoi­dot tun­tu­vat mel­koi­sel­ta las­ten teh­tai­lul­ta. Jol­lain tapaa omil­la soluil­la teh­tä­vät hoi­dot eivät samas­sa mit­ta­kaa­vas­sa ole las­ten teke­mis­tä. Niis­sä pikem­min­kin vain aute­taan jota­kin sel­lais­ta pro­ses­sia, joka oli­si mah­dol­li­nen ihan luon­non kei­noin­kin. Sen sijaan lah­ja­so­lu­hoi­dois­sa teh­dään jotain sel­lais­ta, mikä ei mil­lään muo­toa oli­si muu­ten mah­dol­lis­ta. Jos oli­sin uskon­nol­li­nen, voi­sin sanoa että lei­ki­tään juma­laa. Hoi­to­jen myö­tä alkun­sa saa­nut lap­si on todel­la teke­mäl­lä teh­ty, jotain van­hem­pien tar­vet­ta var­ten. Sil­loin pitäi­si olla täy­sin val­mis myös kan­ta­maan mah­dol­li­set ras­kaat­kin seuraukset.

Nyt kun van­hem­muut­ta on taka­na kak­si vuot­ta, olen lap­ses­tam­me todel­la onnel­li­nen. Hyvin iloi­nen sii­tä, että pää­tim­me yrit­tää. Mut­ta ajat­te­li­sin­ko samoin, jos lap­sem­me oli­si syn­ty­nyt vai­keas­ti sai­raa­na? Koki­sin­ko, että me olem­me aiheut­ta­neet sen? Teke­mäl­lä teh­neet maa­il­maan ihmi­sen, jon­ka elä­mä on kärsimystä?

En vie­lä­kään tie­dä, oli­ko meil­lä oikeus teh­dä näin. Var­ta vas­ten hank­kia lap­si tähän maa­il­maan. Lap­si, joka jou­tuu tule­vai­suu­des­sa miet­ti­mään monen­lai­sia omaan iden­ti­teet­tin­sä ja juu­riin­sa liit­ty­viä kysy­myk­siä. Vähin­tä mitä voim­me teh­dä, on olla hänen apu­naan niis­sä mie­tin­nöis­sä - ja ker­toa hänel­le usein, kuin­ka rakas hän on.

Kolum­ni on jul­kais­tu ensim­mäi­sen ker­ran Sim­puk­ka-leh­des­sä 1/2013.

Lah­jak­si saa­tu lap­si -kolum­ni­sar­jaa on jul­kais­tu Sim­puk­ka-leh­den nume­rois­sa 4/2011 – 4/2018. Kolum­ni­sar­jan kir­joit­ta­ja on Hel­mi Nau­ha­nen, joka on lah­ja­mu­na­so­lu­hoi­dol­la alkun­sa saa­neen, maa­lis­kuus­sa 2011 syn­ty­neen tytön äiti.

 

Hel­mi­nau­ha-han­ke kai­paa niin las­ten, van­hem­pien kuin per­hei­den­kin tari­noi­ta. Toi­vee­nam­me on, että tule­vai­suu­des­sa Hel­mi­nau­ha-hank­keen sivuil­ta löy­tyy niin van­hem­pien tari­noi­ta lah­ja­so­luil­la per­heel­lis­ty­mi­ses­tä kuin myös las­ten aja­tuk­sia ja las­ten sanoin ker­rot­tu­ja tari­noi­ta. Tari­nat voi­vat olla lyhyi­tä ja yti­mek­käi­tä tai niin pit­kiä, kuin nii­den ker­to­mi­nen vaa­tii. Tari­nat jul­kais­taan nimi­mer­kil­lä tai kir­joit­ta­jan toi­vo­mal­la nimel­lä. Tari­nan jul­kai­su­muo­to käy­dään vie­lä yhdes­sä kir­joit­ta­jan kans­sa läpi ja tämän vuok­si toi­vom­me tari­noi­ta säh­kö­pos­tit­se piia@simpukka.info tai jenni@simpukka.info.