Tapa­sin Hänet keväi­se­nä ilta­na sateen­var­jon alla. Hän oli kau­nein­ta, mitä tie­sin. Hänen kans­saan uskal­sin olla oma itse­ni. Raken­taes­sam­me yhteis­tä elä­mää, havah­duin aivan uuteen, pelot­ta­vaan ja vie­raa­seen tun­tee­seen. Halusin Sinut.

Olit aina ollut minul­le hie­man vie­ras, aja­tus aikui­suu­des­ta ja elä­mäs­tä, johon en koke­nut ole­va­ni val­mis. Sinun­kal­tai­sia­si en ollut juu­ri koh­dan­nut, en ollut kos­kaan jou­tu­nut ole­maan vas­tuus­sa muus­ta kuin itses­tä­ni. Sisa­ruk­sil­la­ni on tei­kä­läi­siä, mut­ta kos­kaan en kuvi­tel­lut saa­va­ni aja­tus­ta mei­kä­läi­sis­tä. Kuin­ka naii­vis­ti ajat­te­lin, että koh­dal­lam­me kaik­ki oli­si yhtä yksin­ker­tais­ta kuin sukum­me muil­la nai­sil­la; kat­se vain ja Sinä olet täällä.

Hän on hyvin sinut tei­kä­läis­ten kans­sa ja joten­kin aina ollut val­mis. Unel­moim­me yhdes­sä hil­jaa ja kas­voin aja­tuk­seen Sinus­ta. Kol­me vuot­ta olem­me Hänen kans­saan haa­veil­leet. Mil­tä näy­tät? Olet­ko herk­kä niin kuin minä, vai voi­ma­kas ja pelo­ton niin kuin Hän? Mis­tä tulee lem­pi­vä­ri­si, tulee­ko hiuk­sis­ta­si vaa­leat ja kiha­rat tai mah­dat­ko pelä­tä perhosia? 

Lukui­sis­ta yri­tyk­sis­tä huo­li­mat­ta, Sinua ei alka­nut kuu­lua. Olit aja­tuk­sis­sam­me päi­vit­täin, surim­me ja ikä­vöim­me Sinua, vaik­ka emme olleet kos­kaan edes tavan­neet. Tapai­sim­me­ko lain­kaan? Olim­me osta­neet Sinul­le muis­to­laa­ti­kon, johon voim­me kerä­tä muis­to­jam­me mat­kas­ta luok­se­si. Laa­tik­ko on vie­lä tyh­jä, emme ole uskal­tau­tu­neet lait­ta­maan mitään säi­löön, jos Sinua ei tule­kaan. Jota­kin siel­lä kui­ten­kin on. Pie­ni kir­ja­nen, jon­ka takim­mai­sel­la leh­del­lä on Sinun nime­si, oikeas­taan usei­ta, kos­ka emme­hän vie­lä tie­dä, kuka olet.

Olem­me kul­ke­neet Hänen kans­saan pet­ty­mys­ten läpi aja­tel­len, ettei tämä ei vain ollut vie­lä mei­kä­läi­sem­me, Sinä olet vie­lä tulos­sa. Usean pet­ty­myk­sen ja mur­tu­neen sydä­men jäl­keen pää­tim­me pitää tauon. Tauon, joka kuu­kausi kuu­kau­del­ta tun­tuu veny­vän pidem­mäl­le. Pel­kääm­me aloit­taa uudel­leen pro­ses­sia, jon­ka tie­däm­me ole­van vii­mei­sem­me. Entä jos Sinä et halua­kaan olla mei­kä­läi­sem­me? Loh­du­ton aja­tus sii­tä, ettei mei­tä ole­kaan ehkä tar­koi­tet­tu tähän. Aja­tus kuris­taa kur­kus­sa, voim­me­ko sopeu­tua lopul­li­seen aja­tuk­seen sii­tä, ettei Sinua tulekaan.

Hän sei­soo vah­va­na vie­rel­lä­ni, nii­nä­kin aamui­na, kun loh­dut­to­ma­na olen tui­jot­ta­nut ras­kaus­tes­tin tyh­jää vii­van­paik­kaa. Itke­nyt loh­dut­to­ma­na sitä, etten kyke­ne tähän. Hän on minun muu­ri­ni. Hän oli­si upea muu­ri myös Sinul­le. Me olem­me val­mii­na tääl­lä, odot­ta­mas­sa. Rakas­tam­me Sinua jo nyt, vaik­kei Sinua ole vie­lä olemassa.