Piikitystä torin laidalla

 

 

Suku­tut­ki­ja Kim­ber­ly Powell on kir­joit­ta­nut haus­kan ver­tauk­sen lah­ja­so­lu­hoi­to­jen myö­tä syn­ty­väs­tä lap­ses­ta raken­teil­la ole­va­na talo­na. Hän kuvaa, kuin­ka lah­joit­ta­jan gee­nit ovat erään­lai­nen raken­nus­pii­rus­tus, jon­ka mukaan taloa ale­taan raken­taa. Talon pys­tyt­tä­mi­sen ja raken­nusai­nei­den toi­mi­tuk­sen sen sijaan hoi­taa ras­kaa­na ole­va nai­nen. Joten vaik­ka lap­sen kor­va­leh­den muo­to ken­ties tulee lah­joit­ta­jan isoi­säl­tä, itse kor­va­leh­ti on syn­nyt­tä­neen äidin lihaa ja ver­ta. Näin ollen hän­tä voi­daan hyvil­lä mie­lin kut­sua bio­lo­gi­sek­si äidik­si – ja las­ta hänen bio­lo­gi­sek­si lap­sek­seen. Kaik­ki ei ole­kaan gee­neis­tä kiinni!

Oman peri­män siir­tä­mi­nen eteen­päin ei ole minus­ta kos­kaan tun­tu­nut kovin tär­keäl­tä. En toki tie­dä mitä mene­tän, mut­ta aina­kin ilman koke­mus­ta muus­ta, pää­tös lah­ja­so­lu­hoi­toi­hin ryh­ty­mi­ses­tä oli var­sin help­po teh­dä. Pää­dyim­me lah­ja­so­lu­hoi­toi­hin kol­men omil­la soluil­la toteu­te­tun koe­put­ki­he­del­möi­tys­kier­rok­sen jäl­keen. Tai oikeas­taan meil­le tar­jot­tiin mah­dol­li­suut­ta lah­ja­mu­na­so­lu­hoi­toon, jota emme kui­ten­kaan oman lah­joit­ta­jan puut­tues­sa voi­neet aloit­taa. Mut­ta huol­ten jaka­mi­nen kan­nat­taa: puhues­sa­ni asias­ta ystä­vie­ni kans­sa perä­ti kol­me tar­jou­tui lah­joit­ta­jak­si. Näin ollen saim­me ”sisar­lah­joit­ta­jan” kuten muna­so­lu­jaan sisa­rel­leen tai ystä­väl­leen lah­joit­ta­via kli­ni­koil­la kut­su­taan (Mah­ta­vat­ko­han siit­tiöi­tään vel­jel­leen tai ystä­väl­leen lah­joit­ta­vat mie­het olla vel­jes­lah­joit­ta­jia?). Mie­len­kiin­tois­ta, että muna­so­lu­ja lah­joit­ta­van ja nii­tä vas­taa­not­ta­van nai­sen suh­tei­ta on ryh­dyt­ty mää­rit­te­le­mään suku­lai­suut­ta kuvaa­val­la sisar-ter­mil­lä, vaik­ka tie­tyn­lai­nen geneet­ti­nen suku­lai­suus­han sii­nä tie­tys­ti hei­dän­kin välil­leen syn­tyy, seu­raa­vas­ta suku­pol­ves­ta puhumattakaan.

Kuvassa puuhelmistä tehty helminauha

Hoi­to­pro­ses­sim­me aika­na ei väl­tyt­ty dra­maat­ti­sil­ta­kaan het­kil­tä. Kuten sil­loin, kun ystä­vä­ni oli tar­koi­tus tar­koin mää­ri­tel­ty­nä kel­lon­ai­ka­na lau­an­tai-ilta­na pis­tää itseen­sä lää­ke­piik­ki muna­so­lu­jen irrot­ta­mi­sek­si, mut­ta hän huo­ma­si, ettei lää­ket­tä ollut­kaan säi­ly­tet­ty jää­kaa­pis­sa, kuten piti. Hätäi­nen soit­to nais­ten­tau­tien polil­le, jos­ta saim­me uuden resep­tin. Hur­jas­tel­len apteek­kiin ja pii­ki­tys­tä autos­sa torin lai­dal­la. Onnek­si polii­si ei tul­lut kyse­le­mään, mitä ainei­ta autos­sa mah­de­taan naut­tia… Vai­kein­ta lah­ja­so­lu­hoi­to­pro­ses­sis­sa oli­kin seu­ra­ta vie­res­tä, kun lah­joit­ta­ja jou­tui käy­mään läpi kivu­liai­ta ja han­ka­lia toi­men­pi­tei­tä mei­dän vuok­sem­me. Onnek­si lop­pu­tu­los oli kir­jai­mel­li­ses­ti positiivinen.

Vaik­ka hoi­to toteu­tet­tiin jul­ki­sel­la puo­lel­la, kävim­me käyn­nil­lä myös yksi­tyi­sel­lä kli­ni­kal­la. Siel­lä mei­tä häm­men­si lää­kä­rin erit­täin kiel­tei­nen kan­ta tut­tuun lah­joit­ta­jaan. Hän kehot­ti mei­tä vaka­vas­ti miet­ti­mään, oli­si­ko lah­joit­ta­ja jat­kos­sa aina kol­mas pyö­rä pari­suh­tees­sam­me, ja mil­lai­sia ongel­mia tämä kuvio saat­tai­si tuo­da tul­les­saan. Lää­kä­rin epäi­lyk­sis­tä huo­li­mat­ta emme ole pää­tös­täm­me het­keä­kään katu­neet. Päin­vas­toin, olem­me aina koke­neet rik­kau­te­na, että lah­joit­ta­ja on tut­tu, joka voi tar­vit­taes­sa tule­vai­suu­des­sa vas­ta­ta mei­dän tai lap­sen miel­tä vai­vaa­viin kysy­myk­siin itses­tään ja omas­ta taus­tas­taan. Ken­ties lah­joit­ta­ja voi jopa olla lap­sen elä­mäs­sä muka­na yhte­nä lähei­se­nä aikui­se­na mei­dän van­hem­pien sekä mui­den suku­lais­ten ja ystä­vien lisäk­si. Välil­lä mie­tin, mikä piir­re lap­ses­sa­ni on peräi­sin ystä­väl­tä­ni, mikä mie­hel­tä­ni – ja onko mikään minul­ta. Mitä jos lap­ses­ta­ni kas­vaa minul­le jol­lain tapaa ihan vie­ras? Voim­me­ko tun­tea saman­lais­ta yhteen­kuu­lu­vuut­ta kuin geneet­ti­set van­hem­mat geneet­ti­si­ne lap­si­neen? Huu­taa­ko tyt­tä­re­ni minul­le jos­kus suu­tus­päis­sään, etten ole hänen oikea äitin­sä? Tör­mään­kö lap­sen kas­vaes­sa päi­vit­täin sii­hen, että lap­se­ni näyt­tää ystä­väl­tä­ni eikä minul­ta? Toi­saal­ta nämä eivät tai­da olla olen­nai­sia kysy­myk­siä, vaan tär­keäm­pää on se, miten minä ja hän tähän kaik­keen suh­tau­dum­me. Ehkä voin jona­kin päi­vä­nä ker­toa hänel­le tari­nan talos­ta, jota aika­naan ryh­dyim­me rakentamaan…

 

Lah­jak­si saa­tu lap­si -kolum­ni­sar­jaa on jul­kais­tu Sim­puk­ka-leh­den nume­rois­sa 4/2011 – 4/2018. Kolum­ni­sar­jan kir­joit­ta­ja on Hel­mi Nau­ha­nen, joka on amma­til­taan psy­ko­lo­gi ja lah­ja­mu­na­so­lu­hoi­dol­la alkun­sa saa­neen, maa­lis­kuus­sa 2011 syn­ty­neen tytön äiti. Ensim­mäi­sen kir­joi­tuk­sen ilmes­tyes­sä hän oli 31-vuo­tias. Tämä Hel­mi Nau­ha­sen kir­joit­ta­ma kolum­ni on jul­kais­tu ensim­mäi­sen ker­ran Sim­puk­ka-leh­des­sä 1/2012.

Hel­mi­nau­ha-han­ke kerää niin van­hem­pien kuin las­ten­kin tari­noi­ta Hel­mi­nau­ha-hank­keen net­ti­si­vuil­le. Toi­vee­nam­me on, että tule­vai­suu­des­sa Hel­mi­nau­ha-hank­keen sivuil­ta löy­tyy niin van­hem­pien tari­noi­ta lah­ja­so­luil­la per­heel­lis­ty­mi­ses­tä kuin myös las­ten aja­tuk­sia ja las­ten sanoin ker­rot­tu­ja tari­noi­ta. Tari­nat voi­vat olla lyhyi­tä ja yti­mek­käi­tä tai niin pit­kiä, kuin nii­den ker­to­mi­nen vaa­tii. Tari­nat jul­kais­taan nimi­mer­kil­lä tai kir­joit­ta­jan toi­vo­mal­la nimel­lä. Tari­nan jul­kai­su­muo­to käy­dään vie­lä yhdes­sä kir­joit­ta­jan kans­sa läpi ja tämän vuok­si toi­vom­me tari­noi­ta säh­kö­pos­tit­se piia@simpukka.info tai jenni@simpukka.info

Liity jäseneksi

Ota yhteyttä