Identiteettiä etsimässä

Jul­kais­tu 7.5.2020, Sim­puk­ka-vii­kol­la, Hel­min päi­vä­nä

Kuka olen, jos en tule äidik­si? Entäs nyt, kun olen äiti, olen­ko myös jotain muu­ta kuin äiti? Mik­si koen yhä kipua lap­set­to­muu­des­ta vaik­ka minul­la on lap­si? Oman itsen etsi­mi­nen ja muo­vau­tu­mi­nen on itsel­lä liit­ty­nyt pal­jol­ti lap­si­toi­vee­seen. Ylä­as­teel­la ja lukios­sa kave­rit miet­ti­vät innos­tu­nei­na, mitä heis­tä tulee isoi­na - laki­mie­hiä, sai­raan­hoi­ta­jia, kok­ke­ja. Minul­la oli pääs­sä­ni vain yksi visio - äitiys, per­he, lap­set. Olen itse ainut lap­si ja kai­pa­sin pie­ne­nä sisa­ruk­sia. Hei­dän vir­kaan­sa toi­mit­ti­vat hoi­to­lap­set äiti­ni olles­sa per­he­päi­vä­hoi­ta­ja­na. Kesä­lo­mat mökil­lä oli­vat välil­lä yksi­näi­siä ja tyl­siä, kun ei ollut leik­ki­seu­raa. Ajat­te­lin aina, että itse haluan sit­ten useam­man lap­sen, jot­ta heil­lä oli­si seu­raa ja tukea toi­sis­taan.  

Rei­lu kol­mi­kymp­pi­se­nä pää­dyin vih­doin nai­mi­siin ja mel­ko pian pää­tim­me myös antaa pie­no­kai­sel­le mah­dol­li­suu­den tul­la. Mel­ko pian hakeu­duim­me myös tut­ki­muk­siin, kun kah­ta vii­vaa ei alka­nut näky­mään. Aja­tus eri­näi­sis­tä tut­ki­muk­sis­ta, hoi­dois­ta, nii­den epä­var­muu­des­ta ja kivu­liai­suu­des­ta sai minut kui­ten­kin perään­ty­mään, samal­la puh­ke­si masen­nusoi­reet ja hom­ma jäi tauol­le muu­ta­mak­si vuo­dek­si. Suu­ri osa ystä­vis­tä oli jo perus­ta­nut per­heen ja saa­neet lap­sia aiko­ja sit­ten. Itse olin ollut näen­näi­sen innok­kaa­na ja iloit­se­va­na muka­na jos jon­kin­moi­sis­sa baby showe­reis­sa, häis­sä, ris­tiäi­sis­sä ja pip­pa­lois­sa. Alus­sa osa­sin iloi­ta ihan aidos­ti ja oikeas­ti. Mut­ta pik­ku­hil­jaa ilo hii­pui kat­ke­ruu­den ja surun alle. 

Ystävyys koetuksella 

Mie­leen on jää­nyt eri­tyi­ses­ti yksi kesäi­nen ilta, jos­sa oltiin tyt­tö­jen kes­ken baa­ris­sa. Olin odot­ta­nut tätä iltaa pal­jon, sil­lä kave­rien ruuh­ka­vuo­sien myö­tä tref­fit ilman mus­su­koi­ta oli aika lail­la har­vi­nai­suus. Itsel­le se oli vain taval­li­nen ilta mui­den jou­kos­sa, lap­set­to­ma­na ja ilman per­he­vel­vol­li­suuk­sia. Mut­ta vaik­ka muut nuo­ret nai­set oli­vat pääs­seet lap­si­kah­leis­taan ansai­tul­le vapaal­le, jutut pyö­ri­vät pel­käs­tään hel­lan­tert­tus­ten­sa ympä­ril­lä. Tun­sin olo­ni täy­sin ulko­puo­li­sek­si ja sur­keak­si. Koto­na tun­teet pur­kau­tui­vat ja vii­kon­lop­pu meni itkeä tih­rus­taes­sa. Mik­si nuo kaik­ki nai­set oli­vat saa­neet lap­sia, vaik­ka se oli MINUN suu­rin haa­vee­ni eikä hei­dän. Onko pak­ko tul­la tän­ne baa­riin heh­kut­ta­maan, miten IHANAA on saa­da vapaa­ta ja pääs­tä pois kotoa las­ten luo­ta. Se kun oli ainoa asia, mitä elä­mäl­tä toi­voin. 

Ajan myö­tä välit näi­hin enti­siin par­hai­siin ystä­viin kat­ke­si­vat täy­sin, sil­lä lap­set­to­muu­den kipua oli hei­dän kans­saan mah­do­ton­ta käsi­tel­lä. Tämä sii­tä­kin huo­li­mat­ta, että aina­kin yksi heis­tä jou­tui itse­kin tur­vau­tu­maan hoi­toi­hin lap­sia saa­dak­seen. Näi­den ihmis­suh­tei­den päät­ty­mi­nen ei luon­nol­li­ses­ti ollut help­poa, olim­me­han viet­tä­neet nuo­ruus­vuo­det tii­viis­ti yhdes­sä. En ole kui­ten­kaan katu­nut pää­tös­tä­ni kos­kaan, vaik­ka se on aiheut­ta­nut monia epä­miel­lyt­tä­viä ja ahdis­ta­via­kin tilan­tei­ta. Onnek­se­ni olen saa­nut tilal­le upei­ta uusia tut­ta­vuuk­sia, kave­rei­ta, lähei­siä ja ystä­viä, joi­den kans­sa olem­me vas­ta­vuo­roi­ses­ti ja tas­a­puo­li­ses­ti aut­ta­neet toi­siam­me eteen­päin tahat­to­man lap­set­to­muu­den sekä yli­pää­tään elä­män mus­tis­sa aukois­sa. Hakeu­duin myös tie­toi­ses­ti opis­ke­le­maan ja har­joit­ta­maan posi­tii­vis­ta elä­män­kat­so­mus­ta, het­kes­sä elä­mis­tä ja kaik­kea, mis­tä tulee itsel­le hyvä ja voi­maan­tu­nut mie­li sekä olo.  

Plussatuulia

Lap­set­to­mien lau­an­tai, vuo­si 2015. Osal­lis­tuim­me puo­li­so­ni kans­sa Sim­pu­kan tapah­tu­maan, mikä jär­jes­tet­tiin yhteis­työs­sä erään lap­set­to­muuskli­ni­kan kans­sa. Puheen­vuo­rot, fak­ta­tie­dot sekä lää­kä­rei­den lem­peä, mut­ta asian­tun­te­va per­soo­na teki­vät mei­hin vai­ku­tuk­sen ja pää­tim­me jat­kaa hoi­to­ja. Yhtä pank­ki­lai­naa ja vuot­ta myö­hem­min olim­me kokeil­leet tulok­set­ta yhteen­sä kym­men­tä hoi­toa ovu­laa­tion induk­tios­ta ICSI:n. Voin­ti ja rea­goin­ti hor­mo­nei­hin oli koko ajan suh­teel­li­sen hyvä ja mie­li suu­rim­mak­si osak­si valoi­san puo­lel­la. Aloin teh­dä tiliä itse­ni kans­sa lap­set­to­mak­si jää­mi­ses­tä. Iloa toi innos­tu­mi­nen uusis­ta opin­nois­ta pit­kän työ­put­ken jäl­keen. Pää­tim­me kui­ten­kin hakeu­tua vie­lä lah­ja­so­lu­jo­noon, jot­ta koki­sim­me kokeil­leem­me kaik­kia kei­no­ja per­heen­li­säyk­sen saa­mi­sek­si. Luo­vut­ta­ja löy­tyi parin kuu­kau­den sisäl­lä, saim­me saa­liik­si kak­si blas­to­kys­tiä.  Ensim­mäi­sen kou­lu­päi­vän aamu­na menin jän­nit­ty­nee­nä kli­ni­kal­le ras­kaus­tes­ti­ve­ri­ko­kee­seen. Pyy­sin ilmoit­ta­maan tes­tin vas­tauk­sen teks­ti­vies­til­lä, jot­ta voi­sin lukea sen opin­to­päi­vän pää­tyt­tyä. Plus­sa. Soi­tin mie­hel­le, äidil­le ja par­hail­le kave­reil­le. En usko­nut koko jut­tua, en uskal­ta­nut. Vie­lä voi­si tapah­tua mitä vaan. Ras­kau­des­ta oli vai­kea iloi­ta, mut­ta vie­lä vai­keam­paa ker­toa koh­ta­lo­to­ve­reil­le onnis­tu­mi­ses­tam­me. Enhän halun­nut aiheut­taa pahaa miel­tä rak­kail­le ystä­vil­le. Oli myös vai­kea luo­pua lap­set­to­man iden­ti­tee­tis­tä. Tun­sin jää­vä­ni tyh­jän pääl­le. En ole enää lap­se­ton, mut­ta en myös­kään “taval­li­nen” äiti. Kuka ja mikä siis olen?

Ikuinen seuralaiseni

Nyt lap­se­ni on rei­lu kak­si­vuo­tias. Toi­nen alkio siir­ret­tiin taan­noin, mut­ta se päät­tyi var­hai­seen kes­ken­me­noon. Mei­dän lap­si­lu­kum­me on nyt täyn­nä ja hoi­to­tai­val ohi. Olen sii­tä huo­jen­tu­nut. Miten pal­jon ener­gi­aa nyt onkaan kaik­keen muu­hun! Sii­tä huo­li­mat­ta oma rea­goin­ti tois­ten ras­kausuu­ti­siin on aina yhtä yllät­tä­vä ja vaih­te­le­va. Sitä on välil­lä vai­kea ymmär­tää. Kun ker­ran koen mei­dän per­heem­me ole­van täy­si, mik­si tois­ten uuti­set sil­ti sat­tu­vat välil­lä niin kovas­ti? En ole niin­kään kat­ke­ra mui­den lap­si­lu­vus­ta, vaan sii­tä aja­tuk­ses­ta että toi­sil­le ras­kau­tu­mi­nen ja las­ten saa­mi­nen on niin help­poa ja jopa “vahin­ko­ja” sat­tuu. Olen pää­ty­nyt sii­hen, ettei suru ja kat­ke­ruus kos­kaan pääs­tä minua täy­sin ottees­taan. Mut­ta ne eivät hal­lit­se minua ja pär­jään näi­den­kin tun­tei­den kans­sa hyvin. Oman itsen etsi­mi­nen jat­kuu edel­leen ja tulee jat­ku­maan koko elä­män ajan. Kos­ka me emme ole kos­kaan val­mii­ta. 

Tunteita laidasta laitaan - ja laidan ylikin 

Pik­ku­tyt­tö­nä kir­joi­tin äidil­le­ni suu­tus­päis­sä­ni kir­jeen, mis­sä kut­suin hän­tä kai­ken­lai­sil­la kek­si­mil­lä­ni mah­dol­li­sim­man pahoil­la nimil­lä. Taus­tal­la oli rii­ta huo­nee­ni sii­voa­mi­ses­ta. Äiti on leh­män­lä­jä, epä­kel­po äidik­si, koi­ra­nok­sen­nus. Äitiy­teen liit­tyy laa­ja skaa­la tun­tei­ta. Var­sin­kin ne nega­tii­vi­set tun­teet yhdis­tet­ty­nä tahat­to­man lap­set­to­muu­den jäl­kiin ovat välil­lä haas­ta­va yhtä­lö. Ihmi­syy­teen kuu­luu kui­ten­kin kaik­ki tun­teet. Ne ikä­vim­mät­kin. Nyt ymmär­rän myös ystä­vie­ni jut­tu­ja siel­lä kesäi­sen baa­rin teras­sil­la. Niin sitä vaan kai­paa ja tar­vit­see välil­lä vapaa­ta myös sii­tä kai­kis­ta rak­kaim­mas­ta, aikaa olla vain minä.  

Jot­kut kuvai­le­vat taha­ton­ta lap­set­to­muut­ta, hoi­to­ja ja epä­var­muut­ta osu­vas­ti ter­mil­lä vuo­ris­to­ra­ta. Toi­voa sopii, että samas­sa vau­nus­sa – tai edes junas­sa - on hyviä tyyp­pe­jä. Sel­lai­sia, jot­ka ymmär­tä­vät mitä käyt läpi. Osaa­vat sanoit­ta­kin näyt­tää tuken­sa ja ymmär­ryk­sen­sä. Sim­pu­kan ver­tais­tu­ki sekä asiois­ta avoi­mes­ti puhu­mi­nen on ollut itsel­le se tur­va­vyö, joka on estä­nyt tip­pu­mi­sen vau­nun kyy­dis­tä. Vil­pi­tön kii­tos kai­kil­le mat­kal­le­ni osu­neil­le iha­nil­le Sim­puk­ka­lai­sil­le tues­ta, ymmär­ryk­ses­tä ja läm­pi­mis­tä sanois­ta. Hyvää Sim­puk­ka-viik­koa sekä lap­set­to­mien lau­an­tai­ta. 

Johan­na

Kir­joit­ta­ja on elä­mää monel­ta kan­til­ta kat­so­va pie­nen lah­ja­so­lu­taus­tai­sen lap­sen äiti.

Tämä Sim­puk­ka-vii­kon blo­gi­kir­joi­tus on jul­kais­tu 7.5.2020 Hel­min päi­vä­nä.