Väsynyt mutta onnellinen?

Lap­set­to­muus­hoi­to­jen aika­na muo­dos­tuu hel­pos­ti aja­tus sii­tä, että kun vain sai­sin lap­sen, elä­mä­ni oli­si onnel­lis­ta. Ikui­ses­ti. Vaik­ka minul­la oli ystä­vie­ni ja työ­ni kaut­ta käsi­tys sii­tä, ettei pie­nen lap­sen van­hem­muus suin­kaan aina ole onnea ja autuut­ta, tai­sin kuvi­tel­la sen kui­ten­kin ole­van sitä edes vähän enem­män. Pit­kän lap­set­to­muusa­jan jäl­keen lap­sen kans­sa elä­mis­tä myös pun­ta­roi eri taval­la kuin jos lap­si oli­si tul­lut hel­pom­min ja pie­nem­män har­kin­ta-ajan jäl­keen, luu­len. Väsy­nee­nä ja kiuk­kui­se­na miet­tii, että tätä­kö minä todel­la halusin. Kaik­ki ne vuo­det teh­tiin töi­tä ja tavoi­tel­tiin – tätä? Uhma­kas­ta taa­pe­roa, joka heit­te­lee ruo­kan­sa pit­kin sei­niä eikä ole tyy­ty­väi­nen mihin­kään. Lap­set­to­man elä­män ilo­ja ehtii niis­sä tilan­teis­sa kai­va­ta kipeäs­ti ja moneen kertaan. 

Ihmis­mie­li on mer­kil­li­nen. Hoi­dois­sa käy­des­sä­ni ajat­te­lin, että kun­han vain sai­sin lap­sen, oli­sin onnel­li­nen. Nyt ajat­te­len, että jos vain sai­sin nuk­kua ja teh­dä omia asioi­ta­ni rau­has­sa, oli­sin onnel­li­nen. Roo­ma­lai­nen his­to­rioit­si­ja Titus Livius oli vii­sas tode­tes­saan, ettei onnel­li­suus tule sii­tä, että saa mitä halu­aa, vaan että halu­aa sitä mitä saa. Arjes­sa sitä on välil­lä vai­kea muistaa. 

Ovat kysees­sä sit­ten lap­si tai muut asiat, ei var­maan­kaan ole kovin kes­tä­vää odot­taa onnel­li­suu­den tule­van oman itsen ulko­puo­lel­ta. Het­kel­li­ses­ti onni voi toki siel­tä­kin tul­la, mut­ta pidem­pi­kes­toi­nen onnel­li­suu­den tun­ne on jotain oman itsen sisäl­lä ole­vaa, johon voi vai­kut­taa. Tut­ki­mus­ten mukaan jopa 40 pro­sent­tia ihmi­sen onnel­li­suu­des­ta on hänes­tä itses­tään kiin­ni. Täs­tä näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na ihmi­sen on siis mah­dol­lis­ta olla onnel­li­nen, vaik­ka hän ei oli­si täy­sin tyy­ty­väi­nen val­lit­se­viin olo­suh­tei­siin. Ehkä­pä pik­ku­lap­siai­ka on juu­ri tätä. Onnel­li­suut­ta riip­pu­mat­ta uni­va­jees­ta, tah­rai­sis­ta vaat­teis­ta ja oman ajan puut­tees­ta. Väsy­nyt, mut­ta onnellinen?

Kolum­ni on jul­kais­tu ensim­mäi­sen ker­ran Sim­puk­ka-leh­des­sä 3/2012.