Väsynyt mutta onnellinen

 

 

Lap­si ei tuo onnea, vaik­ka jos­kus tai­sin niin kuvi­tel­la. Pie­niä onnen het­kiä kyl­lä, kuten moni muu­kin asia – mut­ta pal­jon myös väsy­myk­sen, kiu­kun ja neu­vot­to­muu­den tun­tei­ta. Tut­ki­mus­ten­kin mukaan paris­kun­nat ovat yleen­sä onnel­li­sim­pia ennen las­ten syn­ty­mää ja sen jäl­keen, kun lap­set muut­ta­vat pois kotoa. Nai­set eri­tyi­ses­ti. 

Mis­tä ihmees­tä on kyse? Ylei­ses­ti­hän aja­tel­laan las­ten ja per­heen nime­no­maan tuot­ta­van onnea. Onnel­li­suus­va­je ei tut­ki­mus­ten mukaan kui­ten­kaan joh­du itse pari­suh­tees­ta tai lap­sis­ta, vaan sii­tä, että muut tär­keät ihmis­suh­teet saat­ta­vat jää­dä koko­naan pois, jos onnea hae­taan vain per­hees­tä. Lap­set saat­ta­vat eris­tää eri­tyi­ses­ti nai­set muis­ta ihmis­suh­teis­ta ja yhtei­ses­tä teke­mi­ses­tä. Ei ihme, jos onnel­li­suus vähe­nee! Toi­saal­ta las­ten saan­ti, eri­tyi­ses­ti taval­li­suu­des­ta poik­kea­vil­la tavoil­la, voi myös luo­da uusia ver­kos­to­ja. Adop­tio­per­heet, sijais­per­heet, lah­ja­so­lu­per­heet… 

Helminauha

Lap­set­to­muus­hoi­to­jen aika­na muo­dos­tuu hel­pos­ti aja­tus sii­tä, että kun vain sai­sin lap­sen, elä­mä­ni oli­si onnel­lis­ta. Ikui­ses­ti. Vaik­ka minul­la oli ystä­vie­ni ja työ­ni kaut­ta käsi­tys sii­tä, ettei pie­nen lap­sen van­hem­muus suin­kaan aina ole onnea ja autuut­ta, tai­sin kuvi­tel­la sen kui­ten­kin ole­van sitä edes vähän enem­män. Pit­kän lap­set­to­muusa­jan jäl­keen lap­sen kans­sa elä­mis­tä myös pun­ta­roi eri taval­la kuin jos lap­si oli­si tul­lut hel­pom­min ja pie­nem­män har­kin­ta-ajan jäl­keen, luu­len. Väsy­nee­nä ja kiuk­kui­se­na miet­tii, että tätä­kö minä todel­la halusin. Kaik­ki ne vuo­det teh­tiin töi­tä ja tavoi­tel­tiin – tätä? Uhma­kas­ta taa­pe­roa, joka heit­te­lee ruo­kan­sa pit­kin sei­niä eikä ole tyy­ty­väi­nen mihin­kään. Lap­set­to­man elä­män ilo­ja ehtii niis­sä tilan­teis­sa kai­va­ta kipeäs­ti ja moneen ker­taan. 

Ihmis­mie­li on mer­kil­li­nen. Hoi­dois­sa käy­des­sä­ni ajat­te­lin, että kun­han vain sai­sin lap­sen, oli­sin onnel­li­nen. Nyt ajat­te­len, että jos vain sai­sin nuk­kua ja teh­dä omia asioi­ta­ni rau­has­sa, oli­sin onnel­li­nen. Roo­ma­lai­nen his­to­rioit­si­ja Titus Livius oli vii­sas tode­tes­saan, ettei onnel­li­suus tule sii­tä, että saa mitä halu­aa, vaan että halu­aa sitä mitä saa. Arjes­sa sitä on välil­lä vai­kea muis­taa. 

Ovat kysees­sä sit­ten lap­si tai muut asiat, ei var­maan­kaan ole kovin kes­tä­vää odot­taa onnel­li­suu­den tule­van oman itsen ulko­puo­lel­ta. Het­kel­li­ses­ti onni voi toki siel­tä­kin tul­la, mut­ta pidem­pi­kes­toi­nen onnel­li­suu­den tun­ne on jotain oman itsen sisäl­lä ole­vaa, johon voi vai­kut­taa. Tut­ki­mus­ten mukaan jopa 40 pro­sent­tia ihmi­sen onnel­li­suu­des­ta on hänes­tä itses­tään kiin­ni. Täs­tä näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na ihmi­sen on siis mah­dol­lis­ta olla onnel­li­nen, vaik­ka hän ei oli­si täy­sin tyy­ty­väi­nen val­lit­se­viin olo­suh­tei­siin. Ehkä­pä pik­ku­lap­siai­ka on juu­ri tätä. Onnel­li­suut­ta riip­pu­mat­ta uni­va­jees­ta, tah­rai­sis­ta vaat­teis­ta ja oman ajan puut­tees­ta. Väsy­nyt, mut­ta onnel­li­nen?

Kolum­ni on jul­kais­tu ensim­mäi­sen ker­ran Sim­puk­ka-leh­des­sä 3/2012.

Lah­jak­si saa­tu lap­si -kolum­ni­sar­jaa on jul­kais­tu Sim­puk­ka-leh­den nume­rois­sa 4/2011 – 4/2018. Kolum­ni­sar­jan kir­joit­ta­ja on Hel­mi Nau­ha­nen, joka on amma­til­taan psy­ko­lo­gi ja lah­ja­mu­na­so­lu­hoi­dol­la alkun­sa saa­neen, maa­lis­kuus­sa 2011 syn­ty­neen tytön äiti. Ensim­mäi­sen kir­joi­tuk­sen ilmes­tyes­sä hän oli 31-vuo­tias. 
 

Hel­mi­nau­ha-han­ke kerää niin van­hem­pien kuin las­ten­kin tari­noi­ta Hel­mi­nau­ha-hank­keen net­ti­si­vuil­le. Toi­vee­nam­me on, että tule­vai­suu­des­sa Hel­mi­nau­ha-hank­keen sivuil­ta löy­tyy niin van­hem­pien tari­noi­ta lah­ja­so­luil­la per­heel­lis­ty­mi­ses­tä kuin myös las­ten aja­tuk­sia ja las­ten sanoin ker­rot­tu­ja tari­noi­ta. Tari­nat voi­vat olla lyhyi­tä ja yti­mek­käi­tä tai niin pit­kiä, kuin nii­den ker­to­mi­nen vaa­tii. Tari­nat jul­kais­taan nimi­mer­kil­lä tai kir­joit­ta­jan toi­vo­mal­la nimel­lä. Tari­nan jul­kai­su­muo­to käy­dään vie­lä yhdes­sä kir­joit­ta­jan kans­sa läpi ja tämän vuok­si toi­vom­me tari­noi­ta säh­kö­pos­tit­se piia@simpukka.info tai jenni@simpukka.info.