Ammatillisesti ohjattu vertaistapaaminen lahjasoluhoitoja aloittaville ja hoidoissa oleville
Ajankohta: tiistai 12.5.2026 klo 17.00–19.00
Paikka: Teams
Hinta: 15€
Simpukka ry:n Helminauha-toiminta toteuttaa ammatillisesti ohjatun vertaistapaamisen lahjasoluhoitoja aloittaville ja lahjasoluhoidoissa parhaillaan oleville.
Tapaamiseen mahtuu kahdeksan osallistujaa ja siihen ilmoittaudutaan etukäteen.
Tapaamisen vetäjinä toimivat Salli Moilanen ja Jenni Huhtala.
Lahjasoluhoitojen aloittaminen tai hoidoissa parhaillaan oleminen herättävät ymmärrettävästi monissa ristiriitaisia ja hankaliakin tunteita.
Samaan aikaa voi kokea iloa siitä, että hoidot voivat mahdollistaa lapsitoiveen toteutumisen, mutta myös epävarmuutta ja hankalia tunteita lahjoitettuja sukusoluja kohtaan.
Tapaamisessa tarjotaan tietoa ja keskustellaan vertaisten kesken seuraavista teemoista:
Lapsettomuuskokemus ja sen vaikutus hyvinvointiin.
Lahjoitettujen sukusolujen käyttö ja geneettinen katkos, joka muodostuu, kun hoidoissa käytetään lahjoitettuja sukusoluja.
Lahjasoluhoitojen vaikutus raskausaikaan ja vanhemmuuteen valmistautumiseen.
Tapaamisen ohjaajat Huhtala ja Moilanen tarjoavat tutkittua sekä kokemustietoa ja tapaamisen teemoista keskustellaan vertaisten kesken.
Tapaaminen toteutetaan etänä, kaikilla osallistujilla on kamera päällä ja siihen osallistutaan rauhallisesta tilasta, jossa ei ole muita ihmisiä, kuulokkeiden käyttäminen on suositeltavaa. Tapaamisessa noudatetaan Simpukka ry:n turvallisemman tilan periaatteita.
Näin pääset mukaan tapaamiseen:
ILMOITTAUDU ILMOITTAUTUMISLOMAKKEELLA
Linkki ilmoittautumislomakkeelle: https://q.surveypal.com/Helminauha_ilmoittautuminen_ammatillisesti_ohjattu_vertaistapaaminen_12052026
MAKSA OSALLISTUMINEN SIMPUKAN VERKKOKAUPASSA
Linkki Simpukan verkkokauppaan: Ammatillisesti ohjattu vertaistapaaminen 12.5.2026, tuote Simpukan verkkokaupassa
TAPAAMISEN LINKKI
Ilmoittautuneille ja osallistumismaksun maksaneille lähetetään linkki teamsiin maanantaina 11.5.2026.
Tietoa tapaamisen ohjaajista:
Jenni Huhtala on työskennellyt lahjasoluteemojen parissa vuosina 2019-2024 lahjasoluperheitä tukevassa Helminauha-hankkeessa ja vuodesta 2025 lähtien Helminauha-toiminnassa lahjasoluteemojen erityisasiantuntijana. Huhtala on tavannut työssään satoja lahjasoluperheiden vanhempia, ja auttanut heitä löytämään oman tapansa puhua lapselle hänen lahjasolutaustastaan. Huhtala on koulutukseltaan sosionomi (ylempi AMK), kognitiivisanalyyttinen lyhytterapeutti ja parhaillaan hän opiskelee seksuaalineuvojaksi.
Salli Moilanen on lahjasoluperheen vanhempi ja hän on toiminut useita vuosia lahjasoluperheiden vanhemmille suunnattujen lahjasolutaustasta lapselle puhumisen iltojen vertaisohjaajana, luotsannut useita vertaisryhmiä ja kehittänyt synnytysvalmennuksen, jossa huomioidaan tahattoman lapsettomuuden kokemus ja lahjasoluhoidoilla lapsiperheellistyminen. Moilanen on koulutukseltaan kätilö. Moilasen löytää instagramista tilillä @simpukan_vertaisohjaaja_salli
Lisätiedot:
Jenni Huhtala
jenni.huhtala@simpukkary.fi
040 5323010