Lahjasoluperheiden Helminauha-hanke saamassa jatkorahoituksen
Tiedote 9.12.2021
Simpukka ry:n Helminauha-hanke on saamassa jatkorahoituksen vuosille 2022–2024. Vuonna 2019 alkanut hanke tukee lahjasolujen avulla lapsen saaneita perheitä. Hanke tarjoaa tietoa ja tukea lapsen alkuperään liittyvien kysymysten käsittelyyn sekä valmiuksia puhua lasten kanssa lahjasolutaustasta.
Helminauha-hanke palvelee lahjasoluperheiden lisäksi perheiden läheisiä, ammattilaisia, sukusolujen lahjoittajia ja lahjasoluhoitoja suunnittelevia.
Hankkeen jatkokaudella keskitytään lahjasoluperheiden ja lahjasolujen avulla syntyneiden ihmisten hyvinvoinnin vahvistamiseen vertaistuella, kouluttamalla ja viestinnällä.
Hankkeen tietopankkia tullaan laajentamaan ja jatkossa se sisältää tutkittua ja kokemustietoa myös lahjasolutaustaisille henkilöille. Hanke tulee jatkossakin tarjoamaan perhevalmennusta tahatonta lapsettomuutta kokeneiden lahjasolulasten vanhemmille sekä itsellisille naisille ja sateenkaariperheille.
Helminauha-hankkeen avulla vahvistuvat lahjasoluperheitä kohtaavien ammattilaisten valmiudet tukea perheitä ja tunnistaa lahjasoluperheiden erityisyys.
Hankkeessa työskentelee jatkossakin kaksi työntekijää.
Tavoitteena tahattomasti lapsettomien hyvinvointi
Simpukka ry:n saama yleisavustusehdotus mahdollistaa toiminnan jatkumisen nykyisellään.
Tahattomasti lapsettomien yhteisö Simpukka edistää lapsettomien asemaa tiedon, tuen ja vaikuttamisen keinoin. Tavoitteena on, että Suomessa jokainen tahattoman lapsettomuuden kohtaava saa apua ja tukea. Päämääränä on myös, että Suomessa tunnistetaan tahattoman lapsettomuuden yleisyys ja sen vaikutukset yhteiskunnassa, perheissä ja yksilötasolla.
Simpukka on saamassa myös työttömien nuorten tai osatyökykyisten palkkaamiseen Paikka auki -työntekijän. Järjestötyöntekijän työpöydällä tulee olemaan muun muassa vapaaehtoisten tekemän vaikuttamistoiminnan koordinointi.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) julkisti 9. joulukuuta tekemänsä avustusehdotukset sosiaali- ja terveysministeriölle. Varsinainen avustuspäätös tarkentuu sosiaali- ja terveysministeriön käsittelyn jälkeen helmikuussa.
Kiitos!
Helminauha-hankkeen työntekijät kiittävät kaikkia hankkeen ensimmäisen kolmen vuoden aikana mukana olleita vapaaehtoisia, lahjasoluperheitä ja ammattilaisia!
Olemme todella onnellisia, että hankkeen työ saa jatkua ja voimme jatkossakin tarjota tietoa ja tukea lahjasoluilla perheellistymistä toivoville, lahjasoluperheille ja lahjasolutaustaisille henkilöille.
Helminauha-hankkeesta kiitollisin mielin,
Piia Savio, hankevastaava
Jenni Huhtala, hankesuunnittelija