“Siemenjälkiä”
Erottuani lapsen isästä olen alkanut nähdä enenevässä määrin yhteneväisyyksiä lapsessa ja isässä. Tavallista kenties, mutta ehkä hieman toisella tavalla sävyttynyttä lahjasolulapsen kohdalla. Entä jos minä ja lapseni olemme kerta kaikkiaan niin eri puusta veistettyjä, ettei meidän kahden yhteiselämästä vain tule mitään? Jos isänsä kanssa asiat soljuvat geneettisistä yhdistävistä seikoista johtuen sanattoman yhteisymmärryksen vallassa ja me puolestaan olemme tuomittuja konflikteihin?
Näitä pohdintoja ei ole helpottanut lapsen viime aikoina voimistunut kiinnostunut omaan alkuperäänsä ja perimäänsä. Viisivuotiaan innokkuudella hän pohtii, mitkä ominaisuudet hänessä ovat mistäkin peräisin, isältäkö vai lahjoittajalta. Onneksi yhtä lailla kiinnostuneesti hän suhtautuu ajatukseen siitä, että ympäristöllä katsotaan olevan melko lailla yhtä suuri vaikutus siihen millaiseksi meistä kukin kasvaa. Ympäristön painottaminen saa minun oloni hetkeksi rauhoittumaan ja tuntumaan siltä, että ehkä minullakin ”kantavana äitinä” on ollut jokin oma roolini tämän lapsen kasvussa ja kehityksessä.
Jos otti aikansa kiintyä ja rakastua lapseen vauva-aikana, erotilanne näyttää aiheuttavan samankaltaisia vierauden tunteita. Perhetilanne muuttuu, perheenjäsenten väliset suhteet hakevat uusia muotojaan. Kun lisänä on vielä lapsen omanlaisensa syntyhistoria, joutuu tavallista enemmän hieromaan aivonystyröitään jotta asiat loksahtelisivat vähitellen paikoilleen. Keitä me nyt olemme, kun olemme vain me kaksi? Entä millaisen parivaljakon muodostavat isä ja lapsi? Miten uudet kumppanit kuvioon asettuvat? Entä koska heille tulisi kertoa lapsen historiasta, erityisesti ottaen huomioon, että lahjoittaja kuuluu samaan ystäväpiiriin? Jos suhteet uusiin kumppaneihin katkeavatkin, lapselle kuuluva tieto kulkee heidän mukanaan eteenpäin.
Vaan ehkä tähän kaikkeen on vain suhtauduttava samalla ilolla ja uteliaisuudella millä lapsi itsekin; tutkia ja pohtia kaikessa rauhassa, millaisia – lapsen sanoja käyttääkseni - ”siemenjälkiä” meistä kenestäkin toisiimme jää, niin geneettisiä kuin ympäristönkin kautta vaikuttavia.
Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Simpukka-lehdessä 1/2017. Kolumnisarjaan voit tutustua täältä.
Lahjaksi saatu lapsi -kolumnisarjaa on julkaistu Simpukka-lehden numeroissa 4/2011 – 4/2018. Kolumnisarjan kirjoittaja on Helmi Nauhanen, joka on lahjamunasoluhoidolla alkunsa saaneen, maaliskuussa 2011 syntyneen tytön äiti.