Suositukset koronarokotteesta ja lapsettomuushoidoista
Julkaistu 15.6. Simpukka ry:n sivuilla
THL:n linjauksen (1.6.2021) mukaan hedelmöityshoitoja ei tarvitse siirtää koronarokotuksen vuoksi. THL katsoo, että raskaana oleva tai raskautta suunnitteleva voi halutessaan ottaa koronarokotteen.
Asiasta uutisoi myös TAYS tiedotteessaan 8.6.2021. TAYS muistuttaa, että kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia, joista useimmat ovat lieviä ja ohimeneviä. Ei ole viitteitä siitä, että koronavirustautia torjuvat vasta-aineet aiheuttaisivat ongelmia hedelmällisyyteen, raskauteen tai istukan kehittymiseen.
THL:n ja lapsettomuusklinikoiden linjaukset perustuvat eurooppalaisiin ESHRE:n suosituksiin lapsettomuushoidoista. Lue linjaukset suomennettuna täältä.
Koronarokotuksesta hedelmöityshoitojen aikana voi ja kannattaa keskustella hoitavan tahon kanssa. Päätös rokotuksen ottamisesta on kuitenkin tehtävä itse.