”Tuli siinä yksi oikea tulipalokin sammutettua” – Toiminnantäyteinen Helminauha-hankkeen toinen vuosi
Vuosi 2020 oli kolmivuotisen Helminauha-hankkeemme toinen toimintavuosi, joka koronasta huolimatta oli täynnä monenlaista toimintaa, uuden tiedon ja tuen tuottamista sekä huikea määrä kohtaamisia (etänä)!
Hankkeen toinen toimintavuosi käynnistyi suunnitelmiemme mukaisesti, mutta maaliskuusta 2020 lähtien koronapandemia antoi oman säväyksensä hankkeen toimintaan lähes koko toisen toimintavuoden ajan. Helminauha-hankkeen työntekijöinä meille oli tärkeää, että myös muuttuneessa tilanteessa voimme tukea lahjasoluperheitä ja tuottaa heille tietoa.
Korona tarkoitti meille sitä, että hankkeen toiminta siirrettiin verkossa etänä toteutettavaksi. Zoomin avulla tapasimme vuoden aikana etänä yli 130 lahjasoluperheitä kohtaavaa ammattilaista, mahdollistimme yli 30 vertaistukitapaamista ja Zoom-verkkoluennoillemme osallistui reilusti yli 100 henkilöä. Anonyymiä vertaistukea oli tarjolla 22 vertaischatissa ja Helminauha-Facebook-ryhmä kasvoi lähes 700 jäseneen. Perheet saivat kesällä kohdata toisiaan kasvokkain tuetulla lomalla ja perhetapaamisessa, joihin osallistui yli 20 perhettä. Perhevalmennuksiimme osallistui kasvokkain ja etänä 41 vanhempaa. Toimintamme mahdollistui upeiden vapaaehtoistemme avulla, joita hankkeen toiminnassa oli mukana yli 60!
Helminauha.info-verkkosivut tavoittivat vuoden 2020 aikana lukijoita laajasti ja sivuja käytiin lukemassa yli 30 000 kertaa. Erityisesti kiinnostusta sivuilla herättivät itsellinen vanhemmuus, lahjasoluhoidot sekä lahjasoluhoitojen tilanne julkisella sektorilla. Helminauha-hanke on siis tärkeä ajankohtaisen tiedon tuottaja lahjasoluteemaan liittyen, ja kohderyhmä on löytänyt hyvin hankkeen tuottaman tiedon pariin. Siihen olemme todella tyytyväisiä.
Hanketyöntekijöinä koemme joka päivä tekevämme tärkeää ja merkityksellistä työtä. On ollut ilo huomata, kuinka moni on kokenut saavansa Helminauhasta tukea ja tietoa lahjasoluilla perheellistymiseen liittyen ja kuinka monet teistä olemme saaneet mukaan hankkeen toimintaan vapaaehtoisina tai aktiivisina osallistujina. Kiitos kaikista palautteista ja saamistamme lukuisista yhteydenotoista, ne vahvistavat meille sitä, että hankkeen tarjoamalle tuelle on suuri tarve. Tänä keväänä haemme hankkeelle jatkoa, jotta voisimme palvella perheitä vielä laajemmin tulevaisuudessa.
Ai niin se tulipalo! Eräänä lauantaipäivänä sattui niin, että kesken itsellisten äitien etäperhevalmennuksen hankesuunnittelijan latauksessa ollut pyörän lamppu räjähti tuleen. Hankevastaava tempaisi oikeaoppisesti päälle sammutuspeitteen ja sammutti palon – tiedättehän sähkölaitteiden tulipalot sammutetaan tukahduttamalla. Taisi siinä muutama kirosanakin livahtaa, myönnetään. Toivottavasti jatkossa voimme keskittyä olennaiseen, eli tiedon janon sammuttamiseen.
Helminauha-hankkeen toiminnasta pysyt kuulolla tilaamalla hankkeen uutiskirjeen, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa, tilaa uutiskirje sivuiltamme www.helminauha.info.
Jutun kirjoittivat Simpukan Helminauha-hankkeen hankevastaava Piia Savio ja hankesuunnittelija Jenni Huhtala. Juttu on osa tänä vuonna julkaistavaa blogikirjoitusten sarjaa, jossa Simpukan henkilökunta kertoo työstään.