OSA 4: Valmistaudun vanhemmuuteen
Valmistautuminen vanhemmuuteen
Lahjasoluhoitojen avulla raskautuneet ovat voineet toivoa lasta pitkiä aikoja ja tuo toive pitää itsessään sisällään monenlaisia toiveita - toiveen olla vanhempi, saada lapsi, olla jollekin todella tärkeä, saada nähdä ja kokea lapsen kasvavan ja toive olla osa joukkoa, joita vanhemmiksi kutsutaan.
Taustalla voi olla hyvin yksilöllinen ja monisäikeinen kokemusten verkko, johon voi liittyä hedelmöityshoitoja omilla sukusoluilla, pettymyksiä niiden hoitojen suhteeen. Pettymyksiä parisuhteissa, hoitoja kumppanin kanssa ja hoitoihin lähtemistä itsellisesti eron jälkeen tai koska sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Sateenkaariperheissä toiveeseen lapsesta on liittynyt alusta asti pohdinnat lahjasoluhoitojen käytöstä ja pohdinnat siitä, kumpi puolisoista on hoitojen kohteena, ja mitä se puolisoiden välillä tarkoittaa, että toinen on sosiaalinen- ja toinen odottava ja synnyttävä vanhempi.
Nämä taustalla vaikuttavat asiat, voivat usein viedä tilaa vanhemmuuden mielikuvilta ja itsensä kuvitteleminen raskauden myötä syntyvän lapsen vanhempana voi ymmärrettävästi tuntua vaikealta, pelottavalta ja joskus jopa mahdottomalta. Vanhemmuteen valmistautumista on siksi tärkeä voida toteuttaa omalla tavalla ja omaan tahtiin. Itselle on tärkeä antaa lupa keskittyä vain raskauteen, jos itsensä kuvitteleminen vanhempana tuntuu voimia vievältä ja vaikealta.
Valmistautumisen kaksi tasoa
Vanhemmuuteen valmistautumisessa on käytännön taso, jolloin konkreettisilla hankinnoilla ja tulevan lapsen oman paikan valmistelulla tuleva vanhempi valmistautuu vanhemmuuteen. Jos tämä käytännön taso tuntuu sinusta sopivalta ja huomaat, että se on sinulle mielekästä, asetu sen äärelle ja lähde rakentamaan suhdetta tulevaan perheenjäseneen sen kautta. Tee pieniä hankintoja omaan tahtiin, ja jos hankintojen myötä mielikuvien muodostaminen mahdollistuu, anna siihen itsellesi aikaa ja rauha.
Psyykkisesti tuleva vanhempi valmistautuu vanhemmuuteen koko raskauden ajan. Psyykkiseen valmistautumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten omat lapsuuden ajan kokemukset ja mielikuvat omasta vanhemmasta ja edessä siintävät kuvitelmat itsestä vanhempana. Kaikille psyykkinen valmistautuminen ei ole mahdollista, eikä siihen tarvitse pakottaa itseään.
Vertaiset tukena vanhemmuuteen valmistautumisessa
Tunnetko muita lahjasoluhoitojen kautta lasta odottavia tai pienten vauvojen vanhempia, joiden kanssa voit jakaa omia ajatuksiasi tai arkeasi?
Vertaisten kanssa keskustellessa voit sanoa ääneen kaikenlaiset tunteet ja ajatukset, joita raskausaikaan liittyy. Vertaiset ymmärtävät kokemustasi ja raskauteen liittyvät ristiriitaisetkin tunteet tulevat hyväksytyiksi. Lahjasukusolujen käyttö hedelmöityshoidoissa aiheuttaa ymmärrettävästi tulevassa vanhemmassa monenlaisia pohdintoja, kuten:
- Tuntuuko lapsi omalta, vaikka en löytäisikään lapsesta omia tai mahdollisen puolison piirteitä?
- Syntyykö minun ja lapsen välille hyvä kiintymyssuhde geneettisestä katkoksesta huolimatta?
- Olenko sinut lahjasolujen käytön suhteen, kun lapsi syntyy?
- Tunnenko olevani huijarivanhempi, kun raskaus ei ole alkanut luonnollisesti ja huomaavatko muut vanhemmat sen minusta?
- Miten lapsen syntymä vaikuttaa parisuhteeseen/ läheissuhteisiin?
- Miten äitiysidentiteetin rakentaminen minulla tapahtuu?
- Miten arki muuttuu lapsen syntymän myötä?
HARJOITUS: Mielikuvaharjoitus tulevalle vanhemmalle
Kesto n. 15 min.
- Asetu sinulle mukavaa paikkaan ja sopivaan asentoon, sulje silmäsi. Voit asettaa kätesi vatsasi päälle ja hengitä rauhalliseen tahtiin.
- Kuvittele mielessäsi tilanne, jolloin lapsi on syntynyt ja luo mielikuva lapsesta lepäämässä. Jos lapsen kasvoja on vaikea kuvitella, tutki lasta kuin sivuprofiilista.
- Kuvittele tilanne mielessäsi mahdollisimman tarkasti ja aseta lapsi lepäämään sinulle tuttuun paikkaan, jossa on sinulle tuttuja asioita.
- Huomioi mitä näet lapsessa ja lapsen ympärillä, mitä ääniä lapsi saattaa päästää ja miltä iho mahtaa tuntua. Huomio mitä värejä näet ympäristössä ja mitä esineitä ympäristöön liittyy.
- Anna mielesi maalata tuo tilanne silmiesi eteen niin todellisena kuin mahdollista.
- Tunne kehossasi miltä sinusta tuntuu katsella lepäävää lasta, mitä tunteita se sinussa herättää. Päästä ilon ja onnen tunteet pintaan sen kokoisena kuin se on mahdollista.
- Kuvittele mielessäsi kuinka tulet hoivaamaan lasta ja miltä se sinusta tuntuu.
- Hengitä sisään onnen tunnetta tulevasta lapsesta ja anna hymyn tulla huulillesi, kun ajattelet pientä lasta.
- Nauti tästä olotilasta ja mielikuvasta, anna kehosi ja mielesi olla levollisesti sen kanssa.
- Kerro mielikuvaharjoituksesta puolisollesi tai jos odotat lasta itsellisesti, niin kerro siitä luotetulle läheiselle tai vertaiselle. Kerro mitä tunteita harjoitus sinussa herättää ja pohdi mikä siinä oli vaikeaa tai helppoa.
Lähde: Mukaillen kirjasta: Jääskinen, A-M. Pelliccioni, S. 2017. Mitä sä rageet s.72.
HARJOITUS: Mielikuvaharjoitus itsestä lapsena (kesto 30 min.)
Itsensä ajatteleminen pienen hoivaa tarvitsevan lapsen vanhempana voi lähteä käyntiin oman lapsuuden muistelulla ja tiedon keräämisellä omista lapsuusajoista. Jos sinulla on mahdollisuus haastatella omia vanhempiasi tai läheistä henkilöä lapsuudestasi, voit kysyä heiltä esimerkiksi:
- Millaista oli aika, kun sinua odotettiin?
- Miten syntymäsi käynnistyi ja eteni?
- Millainen oli syntymäsi hetki ja mitä vanhempasi muistavat siitä?
- Millaisia olivat ensimmäiset päivät, viikot kuukaudet?
- Millainen vauva olit?
- Kuka sinua hoiti?
- Mistä pidit vauvana, mikä sai sinut nauramaan?
- Mistä et pitänyt tai pelkäsitkö jotakin?
- Miten nukuit?
- Keitä kuului perheeseesi, kun synnyit?
- Oliko sinulla ”työnimi”
Vanhemmuus rakentuu mielikuvien avulla
- Vauvan konkreettisessa ajattelussa raskausaikana
- Itselle sopivien harjoitusten avulla
- Keskusteluissa vertaisten kanssa
- Äitiyden pohdinnan kautta
- Tulevaan aikaan liittyvien myönteisten ajatusten avulla
- Omaan hyvinvointiin keskittymällä
Sinua voi kiinnostaa
MLL Vanhemmaksi kasvu ja Vanhemmuuden kaari
Verkkosivut: www.familyboost.fi
Vanhemmuuteen valmistautuminen raskausaikana
Kirjavinkkejä
Three Makes Baby, How to Parent Your Donor-Conceived Child. Jana M. Rupnow, LCP. 2019. Rupnow and Associates Publishing.
Three Makes Baby opas- ja työkirjan kirjoittaja Jana M. Rupnow on lahjasolu- ja hedelmöityshoitoihin erikoistunut lisensoitu neuvonantaja. Kirjoittamiensa kirjojen lisäksi hän toimittaa samannimistä podcast-sarjaa.
Three Makes Baby on opaskirjanen lahjasoluilla lasta toivoville ja lapsia saaneille vanhemmille. Pidin kirjaa erittäin hyödyllisenä ja suosittelen sitä myös muille vanhemmille. Erityisesti pidin kirjan kappaleesta, jossa käsitellään lapselle lahjasolutausta puhumista ja lukijalle tarjotaan jopa valmiita lauseita, joiden avulla hän voi puhua lapsen kanssa hänen lahjasolutaustasta.
Three Makes Baby, how to prepare for donor conception - työkirja. Jana M. Rupnow, LCP. 2020. Rupnow and Associates Publishing.
Työkirjan avulla etenkin lahjasoluilla lasta toivova, mutta myös jo lapsen saanut voi 20 erilaisen tehtävän avulla pohtia tarkemmin, mitä lahjasoluhoidoilla vanhemmaksi tuleminen tarkoittaa ja miten olla avoin lapsen lahjasolutaustasta, etenkin lapselle itselleen. Työkirjan tehtävät johdattelevat vanhempaa lahjasoluteemaan liittyvien haastavien ja ristiriitaisten tunteiden äärelle sekä auttavat puhumaan niistä ääneen puolison tai läheisten kanssa.
Three Makes Baby kirjaa suosittelee Andreas, jolla on kaksi lahjasolutaustaista lasta ja työkirjaa Helminauha-hankkeen hankesuunnittelija Jenni Huhtala.