Lisää siemeniä, kiitos!
”Äiti, eikö kenelläkään meidän tuttavalla olisi niitä vauvansiemeniä, joita voisi lainata meille?”, kysyy pikkusisarusta toivova viisivuotias toistuvasti. Vastaukseni vaihtelevat. Joskus kerron, että ei, kenelläkään ei niitä ole. Toisinaan sanon, että vaikka niitä saisikin lainaan, ei vauvaa silti välttämättä syntyisi. Aina välillä myöntelen, että no, katsotaan, mietitään. Se mitä en koskaan sano, on että hoidot olivat niin raskaita, etten haluaisi käydä niitä läpi uudelleen. Että koska lahjoittajamme on jo yli-ikäinen, häneltä ei munasoluja enää saada – enkä halua lapsia, jotka ovat peräisin useammalta eri lahjoittajalta. En myöskään kerro, että vauva-aika oli minusta niin uuvuttavaa, etten voi mitenkään ajatella ottavani sitä uusiksi. Lisäksi rakkauden syttyminen lapseen pitkän lapsettomuusajan, kaikkien niiden pelkojen ja epäuskon jälkeen ei ollut helppoa, eikä minusta ole kokeilemaan miten tällä kertaa kävisi. Puhumattakaan siitä, että erottuani vastikään lapsen isän kanssa, näköpiirissä ei ole sellaista elämänvaihetta, että olisi ajankohtaista miettiä perheenlisäystä.
Koskaan ei tietysti tiedä, mitä elämässä tapahtuu ja minne tie vie. Ehkä muutan vielä mieleni, ja alankin kysellä lahjoittajien perään. Totean, että kyllä minä vielä selviäisinkin vauvan kanssa elämisestä, ja eiköhän se rakkauskin sieltä tulla tupsahtaisi. Mitä jos jonkun uuden kumppanin kanssa tuntuu erilaiselta? Todennäköisemmin päädyn kuitenkin kantamaan kotiin kissanpennun, jolle isosiskoksi haluava lapsonen voisi tuhlata rakkauttaan – ja ehkä minäkin.
Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Simpukka-lehdessä 2/2016. Helmi Nauhasen aiemmin julkaistut kolumnit löytyvät täältä.
Lahjaksi saatu lapsi -kolumnisarjaa on julkaistu Simpukka-lehden numeroissa 4/2011 – 4/2018. Kolumnisarjan kirjoittaja on Helmi Nauhanen, joka on lahjamunasoluhoidolla alkunsa saaneen, maaliskuussa 2011 syntyneen tytön äiti.